Futsal-liigan runkosarjan viimeisillä kierroksilla riittää tällä kaudella panoksia isompiinkin heilahteluihin. Viikonvaihteen aikana tuplakotiottelut isännöivä Tervarit tavoittelee paikkaa kahden parhaan joukkon ja sen myötä suoraan välieräpaikkaan, mutta tavoitteeseen pääseminen edellyttää lauantaina pelattavan Ilveksen ja GFT:n kamppailun päättyvän suoraan voittoon. Tasapeli tuossa kamppailussa vaatisi jo suurempia yllätyksiä päätöskierroksella.
Toki oululaisillakin on vielä kolme ottelua selvitettävänään ennen pudotuspelikieroksia. Lauantaina Ouluun saapuu viimeisestä pudotuspelipaikasta PoPan ja KaDyn kanssa taisteleva TPK. Turkulaisten suurin ongelma kuluneella kaudella on ollut onnistuminen hyökkäyspäässä: TPK on on hävinnyt koko kauden aikana vain neljä kamppailua, mutta joukkueen saraketta painaa peräti seitsemän tasapeliä, joiden seurauksena vieraiden maaliero on vain viisi maalia plussan puolella.
Tervarit pääsee lauantai-illan tärkeään taistoon parhaalla ryhmällään. Joukkueen sairastupa on tyhjentynyt ja punamustat selvisi viime viikonlopun FTK-murskajaisista ilman kasaantuneita korttitilien täyttymisiä. Viime kauden pronssijoukkue TPK on jo lauantaina totisen paikan edessä. Sarjassa seitsemäntenä väijyvä PoPa on turkulaisten kanssa tasapisteissä ja kohtaa lauantaina Haaparannassa Ruotsin puolella pelattavassa ottelussa kauden pisteautomaatin FTK:n. Sunnuntaina joukkueet vaihtavat osia: TPK matkaa pohjoiseen ja PoPa hakee revanssia joulukuun alussa kärsitystä kotitappiosta Tervareille.
Tervarit ja TPK hakevat asetelmia pudotuspeleihin lauantaina kello 19.00 Oulun urheilutalolla alkavassa kamppailussa. Tervetuloa kannustamaan punamustat suoraan välieräpaikkaan!
Kommentit