Uutinen

Ouluhallin palloilusali

Terwaarit voitti pronssia – Real Kokkola kaatui rankkareilla

JKKI35-turnaus huipentui tänään sijoitusotteluihin, joihin Terwaarit lähtivät hyvistä lähtökohdista. Takana oli lohkovoitto puhtaalla pelillä ja puolivälierissä napattu 1-0 voitto Team Vanpasta. Sunnuntaipäivä käynnistyi välierillä, joissa oululaiset saivat vastaansa Jyrkkälän Tykyn Turusta, joka oli kaatanut Valon omassa jatko-ottelussaan myös 1-0. Joukkueen nimekkäin pelaaja on maalipuiden välissä seisonut vielä viimekaudella Inter Turun maalilla pelannut Magnus Bahne.

Välierä oli tiukkaa vääntöä, jossa JyTy siirtyi ensin johtoon. Toisella jaksolla punamustien Adrian Rizvani toi joukkueen tasoihin Dritan Stafsulan syötöstä. Kumpikaan joukkue ei onnistunut enää maalinteossa, joten edessä oli rangaistuspotkukilpailu turnauksen sääntöjen mukaisesti. Terwaareiden maalivahti Juha Ansamaa venytti heti kisan alkuun upean torjunnan ja oululaisten onnistuessa omassa yrityksessään ottivat Terwaarit johtoaseman. Kisa eteni tasaisesti, mutta parin epäonnistumisen ja Magnus Bahnen torjunnan jälkeen JyTy oli etevämpi lopulta lukemin 5-4. Tämä tiesi isäntäkaupungin joukkueen etenemistä finaaliin ja Terwaarit jatkoi pronssiotteluun.

Pronssipelissä oululaiset saivat vastaansa Real Kokkolan, joka oli hävinnyt oman välieränsä 0-1 TPS:lle. Kokkolalaisten riveistä muun muassa Juha Reini ja ex-AC Oulu kärki Timo Peltola. Liekö pitkä turnaus verottanut kummankin joukkueen otteista parhaan terän pois ja pelistä muodostui hidastempoinen vääntö. Kuparisen rikkoi Tervarit, joka siirtyi johtoon Dritan Stafsulan rangaistuspotkumaalilla ensimmäisellä jaksolla. Johto kesti toisen jakson alkuhetkille saakka, kunnes Real Kokkola tasoitti Niko Kauppisen kulmatilanteesta tulleella maalilla. Sijoitusotteluihin kuuluneella kaavalla lisämaaleja ei saatu enää aikaan yrityksistä huolimatta, joten taas edettiin rangaistuspotkukilpailuun. Siinä kummankin joukkueen pari ensimmäistä vetäjää onnistuivat. Mitalikamppailun ratkaisijaksi nousi Terwaareiden maalivahti Juha Ansamaa joka torjui upeasti kokkolaisen vedon ja kun loput vetäjät onnistuivat niin oululaiset pääsivät juhlimaan pronssisia mitaleja lukemin 6-4.

Turnauksen finaalissa kohtasivat turkulaiset TPS ja JyTy, josta Jyty nappasi voiton rangaistuspotkukisan jälkeen 5-4. Näin Tykeistä kruunattiin tämän vuoden mestari. Onnittelut Turkuun. Toiseksi turnauksessa sijoittui TPS ja kolmanneksi Terwaarit. Neljäs oli Real Kokkola.

Onnittelut Terwaareille hienosta turnauksesta ja pronssimitaleista!

Terwaarit JKKI-35 SM-lopputurnauksessa:

1 Ansamaa Juha
2 Kodra Lorenc
3 Noka Armand
4 Korhonen Jukka
5 Saarela Harri
6 Stafsula Dritan
7 Takalo Mikko
8 Kauppila Jani
9 Hoda Urim
10 Rizvani Adrian
11 Juujärvi Teemu
14 Törmä Jussi
15 Rundgren Pekka
16 Kiviniemi Harri
17 Korhonen Juha
18 Itkonen Markus
21 Halmet Heikki
24 Paksuniemi Janne

Kommentit