Tervarit esitti lauantaina yli satapäiselle kotiyleisölleen kenties kauden eheimmän 40-minuuttisen. Tärkeässä ns. kuuden pisteen koitoksessa Tervarit veti pidemmän korren ja lähetti TPK:n pitkälle paluumatkalle 3-7 (0-3) tappio niskassaan.
Tervarit toteutti lauantaina kurinalaisesti pelisuunnitelmaansa. Vierasjoukkue ei saanut koko avausjakson aikana rakennettua kuin muutaman potentiaalisen maalintekopaikan ja Juho Keskinen piti maalinsa koskemattomana lähes 32 minuuttia. Ottelun avausmaalin ja 4-0 voittomaalin isänä kunnostautui Adrian Rizvani. Albaniassa syntynyt Rizvani huipensi iltansa syöttämällä Ari Makowskin viimeistelemän 6-2 maalin, jonka myötä Adi sai täyteen kunnioitettavat 200 tehopistettä Futsal-liigassa. Jussi Törmän auringontarkkojen tilastojen mukaan Rizvanilla on lauantain jälkeen kasassa 123 maalia ja 77 syöttöpistettä.
Tervarien ykköskenttä oli jälleen liekeissä: Ari Makowskin tehoiksi kirjataan 3+2 ja Oskari Tervo osui jälleen kahdesti. Keskinen kunnostautui lauantaina myös esitöissä nappaamalla kaksi syöttöpistettä avausheitoillaan.
Tervarien kapteeni Ari Makowski oli syystäkin tyytyväinen joukkueen esitykseen.
– Tärkeä voitto ja ennenkaikkea hyvällä ja ehyellä esityksellä. Kakkoskenttä antoi tänään hyvää taustatukea ja pelasimme ensimmäiset 30 minuuttia järkevästi. TPK:n pelissä näkyi Kai Lempisen ja Guong Tranin puuttuminen kokoonpanosta. Joukkue ei saanut oikein missään vaiheessa todellista mylläkkää maalillemme. Voiton myötä kotietu on omissa käsissämme, Makowski myhäili.
Tervarien kausi jatkuu lauantaina Valkeakoskella Mad Maxin vieraana. Kello 16.00 alkava kamppailu on nähtävänä netissä livenä Koskinetin sivuilla alla olevassa osoitteessa:
http://www.koskinet.fi/
Tervarit – TPK 7-3 (3-0)
17.16 Adrian Rizvani 1-0, 17.45 Oskari Tervo (Ari Makowski) 2-0, 19.23 Makowski (Heikki Halmet) 3-0, 23.29 Rizvani (Juho Keskinen) 4-0, 31.37 Tero Tammenlaakso (Christian Maja) 4-1, 33.46 Tervo (Makowski) 5-1, 34.31 Eemeli Laaksonen (Tammenlaakso) 5-2, 36.58 Makowski (Rizvani) 6-2, 38.07 Marko Laaksonen (Miika Puputti) 6-3, 39.37 Makowski (Keskinen) 7-3.
Yleisöä: 108.
Parhaat pelaajat:
Tervarit: Oskari Tervo.
TPK: Tero Tammenlaakso.
Kulta: Oskari Tervo, Tervarit.
Hopea: Ari Makowski, Tervarit.
Pronssi: Adrian Rizvani, Tervarit.
Kommentit