Uutinen

Ouluhallin palloilusali

Tervarit varmisti nousunsa Kakkoseen

Kolmosen pohjoisinta lohkoa kesäkuun alkuviikoilta lähtien dominoinut Oulun Tervarit pelaa kaudella 2013 Palloliiton valtakunnallisessa Kakkosessa. Tuomo Haaralan valmentama joukkue varmisti nousunsa jo kaksi kierrosta ennen päätöstä sarjakakkosen OPS-j:n karahdettua karille Kemin Sauvosaaressa tänään keskiviikkona FC Kemin vieraana.

Tervarit on edellisen kerran nähty vakiokupongilla vuonna 2005, jolloin joukkue putosi Kolmoseen. Kuluvan kauden aikana Tervarit on kärsinyt sarjassa vain kolme tappiota; kaikki yhden maalin marginaalilla. Nousu Kakkoseen oli seurahistorian kolmas: vuonna 1995 Vitosesta aloittanut seura nousi valtakunnalliseen sarjaan 1997 ja Tervarien osakeyhtiön nimissä pelanneen edustusjoukkueen sulautuessa yhteistyöseura AC Ouluksi, reservijoukkue lunasti kauden 2002 päätteeksi pelaamalla paikkansa Kakkosessa.

Tervareissa ovat esiintyneet kuluvan kauden aikana:

Juha-Matti Savolainen
Lari Honkanen (HauPa-laina)

Henri Pulkkinen
Mika Koski
Petteri Palosaari
Tuomas Leinonen
Adrian Rizvani
Joni Kauppila
Harri Lehtiniemi
Oskari Tervo
Santtu Perttunen
Toni Koskinen
Toni Kuusirati
Harri Aaltonen
Sami Pikkarainen
Otto Hyvönen
Theera Nganyangwai
Jukka Puurunen
Jani Majava
Teemu Pähtilä
Eetu Uusitalo
Evi Mateli
Tuomo Haarala
Johannes Leinonen
Antti Kauranen

Kommentit