Tervarien lähtökohdat viikonvaihteen tuplavieraspeleihin eivät valitettavasti ole tälläkään kertaa parhaat mahdolliset. Loukkaantumisten ja työesteiden vuoksi Heikki Halmetilla ja Juho Keskisellä on käytössään vain kuusi kenttäpelaajaa Keskisen ja tämän vuoden puolella torjuntavastuun kantaneen Lari Honkasen lisäksi.
Lauantaina 12.3. oululaisia isännöi Espoon GFT, joka taistelee runkosarjan neljännestä sijasta, joka oikeuttaisi vielä kotietuun kuun vaihteessa käynnistyvässä pudotuspeleissä. Tervarit putosi viime lauantaina Ilvekselle kärsityn tappionsa myötä yhdeksänneksi eli pudotuspeliviivan alapuolelle PP-70:n haettua täydet kolme pistettä FC Kemin kotikentältä.
Tervarien Heikki Halmet ei halunnut lähteä spekuloimaan sarjan asetelmia tässäkään vaiheessa kautta.
– Tämä vuosi ei ole missään nimessä ollut helppo joukkueellemme, mutta ydinryhmämme on osoittanut
sisukkuutensa ja suuren punamustan sydämensä vaikeissakin paikoissa. Kapea kokoonpano asettaa toki rajoitteensa käytössä oleville taktiikoille, mutta järkevällä pelaamisella ja onnistuneella puolustuspelaamisella pystymme haastamaan vahvan GFT:n, Halmet valoi uskoa.
GFT ja Tervarit iskevät yhteen kello 14.00 Opinmäen liikuntahallissa. Ottelusta on mahdollisesti luvassa ilmaista livekuvaa osoitteessa https://www.youtube.com/channel/UCtnFeq6dqNvkYWhjWmlpi9A ja tilanteita voi seurata tekstimuodossa Futsal-liigan liveseurannassa osoitteessa http://www.palloliitto.fi/tulospalvelu/otteluseuranta-futsal
Kommentit