Uutinen

Ouluhallin palloilusali

Tervarit pudotti FC OPA:n kakkoseen

Tervarit päätti kautensa voittoon viime lauantaina Ouluhallin Kiitäjässä pelatussa Futsal-Ykkösen kamppailussa. FC OPA olisi tarvinnut täyden pistepotin säilyttääkseen sarjapaikkansa, mutta Tervarit ei antanut vierailleen mitään armoa ja voitti ottelun selvin 9-5 (4-2) loppunumeroin.

Jani Kokkila vei sinumustat 1-0 johtoon vain runsaan kolmen peliminuutin jälkeen, mutta Tervarit näytti hauistaan ja nousi 10 minuutissa 3-1 johtoon Jyri Vääräniemen, Simon Thurlingin ja Sami Huhtiniemen osumilla.

Punamustat oli käytännössä läpi kamppailun askeleen edellä ja voitti kovalla prosentilla kaksinkamppailut. Toisella jaksolla kauden maalitilinsä avasivat Rasmus Knuutilainen ja ikinuori Heikki Halmet, joka kirjasi kaudelta hienot tehot numeroin 1+17. Vääräniemi paukutteli kuluneen kauden aikana 20 osumaa, joka oikeutti Ykkösen maalintekijätilastossa jaettuun sijaan neljä.

Tervarien loppusijoitus sarjataulukossa oli 6. kun FC Rauma hävisi päätöspelinsä 2-5 KF Kosovaa vastaan. Syyskierrokselta vain kolme pistettä keränneet oululaiset olivat keväällä liekeissä saalistaen peräti 29 pistettä ja kärsi 13 ottelussa vain kaksi tappiota.

Tervarit kiittää kaikkia kannattajiaan, yhteistyökumppaneitaan sekä kaikkia Tervarien kauteen 2022 osallistuneita henkilöitä. Palataan asiaan futsalin merkeissä juhannuksen jälkeen.

Kommentit