Uutinen

Ouluhallin palloilusali

Tervarit otti makean revanssin FC Raumasta

Tervarit ja FC Rauma kohtasivat kaksi kertaa toisensa viikon sis�ll�. Viime lauantaina Raumalla kotijoukkue k�ytti maalipaikkansa tehokkaasti hyv�kseen ja korjasi t�yden pistepotin maalein 7-3 (4-1). Vain kahdeksan pelaajan voimin Oulun tuplapeliviikonloppuun matkannut FC Rauma ei kyennyt rikkomaan lauantaina Juho Keskisen nollataikaa. Tervarit otti pikaisen revanssin voittonumeroin 4-0 (0-0).

Pelin avausjaksolla ei m�ss�ilty maalipaikoilla. Kumpikin joukkue l�hti otteluun matalalla pr�ssill� v�ltt�en virheit� ja pallonmenetyksi� omalla kentt�puoliskollaan. Tervarit loi kuitenkin ensimm�isen 20-minuuttisen vaarallisemmat maalipaikat ja sai pidetyksi oman puolustusalueensa tiiviin�. Taukosummerin soidessa tulostaulu n�ytti edelleenkin py�reit� nollia maalisarakkeiden kohdalla.

Tervarit sai heti toisen puoliskon ensimm�isell� minuutilla t�rke�n onnistumisen. Iiro Vandell tavoitti kulmapotkullaan taustalle vapaaksi j��neen Matias Juntusen, joka laukoi pallon millintarkasti ohi hyv�n ottelun Rauman maalilla torjuneen Aleksi Kuusenm�en.

Vapauttava 2-0 osuma n�htiin ajassa 29.47. Aki V�h�s�yrinki siirsi pallon Henri Sepp�l�lle, joka toimitti pallon vieraiden verkkoon. FC Rauma haki viimeiset yhdeks�n minuuttia kavennusta reik�paidan voimin, mutta Tervarien puolustusnelikko ja Keskinen kestiv�t vieraiden loppurynnistyksen. Kaapo Lepoj�rvi ja Aki V�h�s�yrinki kaunistelivat ottelun loppunumerot muotoon 4-0.

Tervarien vastuuvalmentaja Ville Hirvel� oli n�kem��ns� tyytyv�inen.

– T�m� oli meilt� selke� tasonnosto edelliseen FC-Rauma-otteluumme verrattuna. Jokainen pelaaja t�ytti paikkansa my�s pallottomana ja emme juuri antaneet tilaa tai ilmaisia maalintekopaikkoja vierasjoukkueelle. Hyv� ja ehe� esitys, Hirvel� summasi.

Tervarien nousuhaaveiden kannalta ensi viikonvaihde on eritt�in t�rke�. Lauantaina 1.2. Helsingiss� oulun punamustia is�nn�i sarjohtaja Zenith ja sunnuntaina matka jatkuu Turkuun, jolloin uuden haasteen heitt�� Ykk�sen taulukossa nelj�nten� oleva TPK, joka ottelun v�hemm�n pelanneena vaanii vain kahden pisteen p��ss� Tervareista.

Kommentit