25-vuotisjuhliaan 2019 viettävä Tervarit aloitti Futsal-Ykkösen taipaleensa tänään lauantaina paikallisottelulla FC OPAa vastaan. Kyseessä oli ensimmäinen valtakunnallisessa sarjassa pelattu Oulun paikallispeli, sillä aiemmat kohtaamiset ovat olleet harjoitusotteluita, joiden saldo on ollut suosiollinen, Tervareille kolme voittoa ja yksi tasapeliä. Punamustat ovat uusiutuneet viime kauden jälkeen ja pelaajistossa tullaan näkemään tulevalla kaudella yhä enemmän alueen nuoria lupauksia yhteistyösopimusten kautta. Paluun täksi kaudeksi ovat tehneet loukkaantumisten takia huilanneet Iiro Vandell ja Aki Vähäsöyrinki. Täysin uusi pelaaja oululaiselle futsalyleisölle on Kemistä Ouluun siirtynyt Kaapo Lepojärvi, joka teki tänään debyyttinsä uudessa kotisalissaan. Vierasjoukkue FC OPA on valmistautunut kauteen kesäkuusta alkaen ja pelaajistossa on tapahtunut maltillisia muutoksia. Uusia pelaajia ovat muun muassa Tervareissa pelanneet Niko Junkkari ja Teemu Mattila sekä etelästä Ouluun muuttanut Yasir Modareszadeh
Kauden avausjakso oli kummaltakin joukkueelta vielä hyökkäyspäässä kuvioiden hakemista ja varsin katkonaista. Kokonaisuudessaan Tervarit oli joukkueista niskan päällä ja loi enemmän maalipaikkoja ensimmäisellä jaksolla. Tunteet pysyivät kummallakin hallinnassa eikä kentällä nähty derbyissä usein nähtäviä torikokouksia. Ensimmäinen maalipaikka myöhemmin kauden aikana Ruotsiin siirtyvälle Taneli Kohoselle, mutta laukaus suuntautui maalitolppaan. Kuparisen rikkoi puolitoista minuuttia ennen tauolle siirtymistä joukkueen uusi kapteeni Iiro Vandell tarkalla alanurkkaan suuntautuneella laukauksella ja näissä lukemissa siirryttiin tauolle. Sarjanousijan maalintekoyritykset tulivat lähinnä pienistä kulmista ja suuntautuvat päätyrajoista yli, joten isäntien maalilla pelannut Juho Keskinen sai olla varsin rauhassa avausjaksolla.
Toisella jaksolla Tervarit siirtyi kolmen minuutin jälkeen kahden maalin johtoon, kun Jani Kokkila jatkoi Juho Keskisen pitkän avauksen maaliin. OPA alkoi päästä toisella paremmin paikoille ja Keskinen oli tasaisesti työllistetty maalillaan läpi toisen jakson. ’Tiikerin’ torjuntoihin mahtui muutama iso ryöstö ja kokenut pelimies oli joukkueen kantavia voimia jälleen kerran. Isäntien maalitiliä lisäsi reilun puolen pelin jälkeen debytantti Kaapo Lepojärvi riiston jälkeisellä komealla laukauksella vastustajan maalin yläkulmaan. OPA lähti tämän hakemaan kavennusta viidellä kenttäpelaajalla, mutta Keskisen torjunnoilla ja hyvällä puolustuspelaamisella Tervareiden maali pysyi puhtaana loppuun saakka. Isännät tekivät loppuun vielä kaksi maalia, joista vastasivat Toni Kaikkonen ja Taneli Kohonen.
Tänään Tervarit oli maalipaikoissa vieraita tehokkaampi ja puolustuspelaaminen oli hitusen parempaa kuin vastustajalla Tästä on hyvä jatkaa tulevaan harjoitusviikkoon positiivisin mielin. Kotijoukkueen parhaana palkintoraati näki tänään Juho Keskisen ja vierailta palkittiin Teemu Mattila. Yleisöä Urheilutalolla oli tänään 142 silmäpäria.
Toimitus tavoitti ottelun jälkeen valmennuskolmikosta tyytyväisen päävalmentaja Ville Hirvelän
– Olen tyytyväinen tänään kaikkien pelaajien suorituksiin. Kentille palanneilta Aki Vähäsöyringiltä ja Iiro Vandellilta oli pitkän tauon jälkeen hyvää suorittamista ja Kaapo Lepojärvi pääsi lyhyen valmistautumisen jälkeen hyvin peliin mukaan, kiitteli Hirvelä koko joukkuetta
-Olemme valmistautuneet kuusi viikkoa kauteen ja osa pelaajista on tullut mukaan vasta viime viikolla, joten harjoituksissa riittää vielä tehtävää yhteisten eri pelin osa-alueiden hiomiseksi. Puolustuspelaamisessa meillä on hyvä asenne. Tänään rakensimme toisen kentän Haukiputaan Pallossa ja maajoukkueessa pelanneiden nuorukaisten ympärille ja toisessa kentässä meillä oli kokeneimpia pelaajia Kaapo Lepojärvellä höystettynä, pohti Hirvelä
Tervareiden mukana oli tänään uusia debytantteja, joiden ensiesiintyminen parketin puolella sai vielä odottaa seuraavaan otteluun. Yhteistyösopimuken kautta mukana olleet Eero Kaisto, Henri Seppälä ja Ali Hashemi saavat varmasti kauden mittaan lisää vastuuta, sillä sarja on pitkä ja raskas. Seuraavan kerran Tervarit pelaa ensi viikon lauantaina matkatessaan Raaheen AS Moonin vieraaksi ja sunnuntaina sarja jatkuu kotisalissa TPK:n isäntinä. Ottelu käynnistyy Urheilutalolla kello 14.
Kommentit