Sunnuntaina pelattu Tervarit-SoVo kamppailu tarjosi yleisölle suuri tunteita kummassakin ääripäässä, mutta kotijoukkueen värejä kannattaneille oululaiskatsojille jäi Tervarien pelaajiston tapaan tämänkin ottelun jälkeen pettynyt ja epäuskoinen fiilis: kuinka kaikki voikaan muuttua muutamissa sekunneissa?
Tervarit avasi iltansa mainiosti ja haastoi sarjajohtajan ihan tosissaan avausjaksolla tiiviillä koko kentän puolustuspelaamisellaan. Drilon Shala vastasi kuitenkin ottelun avausmaalista vieden SoVon 1-0 johtoon 13.peliminuutilla.
– Pelasimme avausjaksolla hyvää futsalia, mutta jäädyimme täysin ratkaisupaikoissa. Jostain syystä joudumme tekemään kohtuuttoman määrän työtä onnistumistemme eteen, joukkueensa tehottomuuden kanssa painiskeleva Heikki Halmet harmitteli.
SoVo vaikutti katsomovinkkelistä tarkasteltuna jo varmalta voittajalta, kun Valdrin Seferi vei toisen jakson alkuminuuteilla vieraat jo 3-0 johtoon. Matias Juntusen 1-3 kavennusmaali 27.minuutilla toi Tervarit takaisin peliin ja isännät pelasivat kenties kauden parhaan 12-minuuttisensa luoden lukuisia maalintekopaikkoja somerolaisten päätyyn.
Tervarien painostus tuotti tulosta: Teemu Pähtilä ja Ville Saxman toivat maaleillaan punamustat tasoihin ajassa 37.52. Urheilutalo räjähti riemuun vain 11 sekuntia myöhemmin Adrian Rizvanin vietyä isännät 4-3 johtoon Ville Saxmanin loistavasta esityöstä.
Tervarien kantaviin voimiin lukeutuva Juho Keskinen joutui jättämään pelikentän kivusta irvistellen 35.peliminutilla. Nilkkansa torjuntatilanteessa loukanneen Keskisen tilalle asteli vasta 19-vuotias Lari Honkanen, joka esitti tiukassa paikassa kylmänä miehenä peliin tulleena erinomaisia otteita, jotka lupaavat hyvää tulevaisutta ajatellen.
Heikki Halmet toi viimeisille hetkille kentälle koko puolustusarsenaalinsa Iiro Vandellin, Dritan Stafsulan ja Ville Saxmannin muodossa. Tervarit sai viedyksi pelin painopisteen pois oman maalinsa edustalta, mutta kohtalokas pallonmenetys, siitä seurannut vastahyökkäys ja oman alueen merkkausvirhe mahdollistivat Xhevdet Gelalle vapaan maalintekopaikan. Gela käytti tilaisuutensa varmasti hyväkseen ja laukoi vieraat tasoihin kellon pysähtyessä aikaan 39.29.
– 4-4 tasoitusmaali oli hyvin tyypillinen takaisku meille, roolimme ovat käytännössä selkeät, mutta jostain syystä pelin sisällä teemme ihan alokasmaisia virheitä, joka mahdollistaa helpot maalit omaan verkkoomme. Tässä riittää vielä rutkasti mietittävää kevätkierrokselle, Halmet manasi.
Varsinainen peliaika kirjattiin lukemiin 4-4 ja mentiin jatkoerään. Se ei kuitenkaan tuottanut tulosta, joten pelin lopullinen voittaja leivottiin 6 metrin rangaistuspotkuilla. Tervarien Lari Honkonen oli kaikissa kolmessa vedossa hyvin mukana, mutta onnikaan ei ollut sunnuntaina Tervarien puolella. Virkaveli Marko Laaksosen torjuma Dritan Stafsulan laukaus ratkaisi ottelun isäntien hyväksi loppunumeroin 4-5 (0-2)(4-4).
Ottelun parhaina pelaajina palkittiin Tervarien Ville Saxman ja ottelun ratkaisuhetkillä johtajuutta myös futsal-kentillä esittänyt Mostagh Yaghoubi. Tervarit keskittyy tulevan viikon harjoitteluun ja matkaa keskiviikkona 9.12. Perämeren tulikuumaan derbyyn, jolloin oululaisia isännöi syyskierroksen suurin yllättäjä sarjanousija FC Kemi.
Kommentit