Tervarit ja Sievi Futsal pelasivat keskiviikkona jännittävän ja tapahtumarikkaan ratkaisevan puolivälieräottelun. Lähtökohdat otteluun olivat selvät, vain voittaja jatkaa kauttaa ja etenee välieriin. Sievin Monitoimihalli oli myyty ääriään myöten täyteen ottelua varten yleisömäärän ollessa 340.
Kumpikin joukkue pääsi lähtemään otteluun parhaalla miehistöllään. Ensimmäisen jakson käsikirjoitus oli selvä. Kotijoukkue hallitsi palloa ja Tervarit ottivat hyökkäyksiä vastaan. Kotijoukkue siirtyi johtoon reilun kolmen minuutin pelin jälkeen, kun Tervarit menettivät pallon keskialueella. Sievi iski nopeasti vastaan ja Timur Inapshba laukoi kohti Tervarmaalia. Pallo meni epäonnisesti omaan maaliin Aki Vähäsöyringin jalasta hänen yrittäessään katkaista laukausta. Vierasjoukkueen ensimmäisen jakson harvoja paikkoja syntyi seitsemän minuutin pelin jälkeen, kun Henri Heikkilä pääsi kokeilemaan Juho Keskisen virettä. Laukaus suuntautui kuitenkin ohi maalin.
Kotijoukkue siirtyi 2-0 johtoon Radik Akhmetkhanovin laukoessa oman paluupallonsa maaliin vapaapotkun jälkitilanteesta. Ensimmäinen jakso ei luvannut paljoa vieraille, sillä kotijoukkue hallitsi pääasiallisesti palloa ja heillä oli paikkoja useisiin lisämaaleihin. Juha-Matti Savolainen piti lukemat siedettävinä torjunnoillaan.
Tauko voi muuttaa kaiken. Näin kävi myös tänään. Tervarit tulivat päättäväisesti toiselle jaksolle ja pallonhallinta siirtyi yhä enemmän hiljalleen vieraille. Vieraiden prässipelin purkaminen tuotti vaikeuksia Sievin pallolliselle pelaajalle. Vajaan viiden minuutin pelin jälkeen Iiro Vandell tälläsi hirmuisen laukauksen maalin takayläkulmaan Savolaisen syötöstä ja toiveet alkoivat nousta vieraiden leirissä. Tervarit hakivat tasoitusta ja paikkoja avautui tasoitukseen. Lähimmäksi pääsi J-M Savolainen tolppakudillaan.
Ajassa 31.05 Sievin monitoimitalolla moni varmaan pyöritteli päätään, kun Tervareiden Juho Väinälä toi joukkueen tasoihin. Tilanne 2-2 ja Tervarit olivat siirtyneet ottelussa kuskin paikalle. Pari minuuttia tästä ja kotijoukkue iski taas Nikola Ercegin loistavan yksilösuorituksen jälkeen. Jälleen pari minuuttia ja Rami Tirkkonen oli tarkkana maalin edessä. 4-2 kotijoukkueelle. Sievin monitoimihalli räjähti ja moni odotti ottelun olevan tässä. Tervarit olivat eri mieltä ja otti Savolaisen viidenneksi pelaajaksi tukemaan hyökkäystä. Mylly pyöri ja vajaat kaksi minuuttia ennen loppua Savolainen oli ensimmäisenä maalin edessä paluupallossa. Tästä hetki ja Adrian Rizvani tykitti ylärimaan. Lähemmäksi punamustat eivät kuitenkaan enää päässeet vaikka he hakivat viimeisiin hetkiin tasoitusta ylivoimalla.
Lopputulos 4-3 tarkoitti, että Sievi Futsal jatkaa Futsal-liigan välieriin kohdaten niissä GFT:n. Tervareiden kausi päättyi tappioon, mutta joukkue kaatui saappaat jalassa. Miehekäs taistelu runkosarjan voittajaa vastaan ja sarjan venyttäminen kolmanteen otteluun oli hyvä suoritus. Tervarit osoittivat henkistä vahvuutta nousemalla vaikeassa tilanteesta vielä taistelemaan ottelun ja koko sarjan voitosta. Tällä kertaa vastustaja oli vahvempi ja Tervarit haluaa toivottaa rakkaalla paikallisvastustajalleen onnea loppukauteen.
Tervarit haluaa kiittää yhteistyökumppaneita, yleisöä ja muuta yhteisöä kuluneesta futsal-kaudesta.
Kommentit