Uutinen

Ouluhallin palloilusali

Tervareille hukkareissu Pirkanmaalle – Ilves FS ja Leijona Futsal voitokkaita

Tervarit palasi kaksi Futsal-liigan ottelua viikonlopun aikana. Lauantaina joukkue matkasi Hattulaan Ilves FS:n vieraaksi. Viime hetken poissaolojen myötä materiaali oli entistäkin kapeampi eli vajaat kaksi kentällistä. Maalissa pelasi lauantaina Ruslan Minjushin, joka oli kovan haasteen edessä, kun vastassa oli vahvan alkukauden pelannut tamperelaislauma. Ilves näytti heti alusta pitäen, että ensimmäisen kierroksen tappio oululaisille ei tule toistumaan ja ennen viiden minuutin täyttymistä taululla olivat 2-0 lukemat Antti Teittisen ja Tatu Ahosen maaleilla. Tämä ei ollut riittävä herätys Tervareille vaan Ilves pääsi tekemään vielä kolmea maalia ennen 15.minuuttia. Maaleista vastasivat Tatu Ahonen kerran ja Rafael Giorgio kahdesti. Ennen Tervareiden kuparisen puhkaisua Jaakko Ahokas oli vienyt isännät jo 6-0 johtoon, mutta taukolukemat 6-1 teki Karam Hadhoud.

Toisella jaksolla tehtiin maaleja tasatahtiin, ensin Dritan Stafsula kavensi lukemia, mutta J-P Torvinen kuittasi hetken päästä ja peli oli 7-2. Samat miehet tekivät seuraavaksi maalin miehen ennen kuin Hadhoud onnistui myös toistamiseen ja Simo Martiskainen viimeisteli loppulukemat 9-4. Esitys oli heikko varsinkin ensimmäisellä jaksolla ja toisella jaksolla ottelun jo ratkettua oli nähtävissä parempia otteita toki huomioiden Ilveksen löysäys selkeässä johtoasemassa. Tappion lisäksi huonoja uutisia toi Evi Matelin hankkima suora punainen kortti toisella jaksolla, joka tarkoittaa kahden ottelun pelikieltoa, josta ensimmäisen hän kärsi Leijona Futsalia vastaan pelatussa sunnuntain ottelussa.

Sunnuntaina Tervarit kohtasi Leijona Futsalin Akaassa pelatussa ottelussa. Pirkanmaalla oli matkustanut yön aikana maalipuiden väliin punamustien tuki ja turva Juho Keskinen, mutta muita lisävahvistuksia joukkue ei ollut saanut. Sunnuntaihin lähdettiinkin kahdella maalivahdilla ja kuudella kenttäpelaajalla. Kotijoukkue oli eilen pelannut FC Kemiä vastaan ja kärsinyt tappion Kemin Iiro Vanhan hirmuvireen johdosta. Kokoonpanosta puuttui ainoastaan pitkäaikaisloukkaantunut Jovan Stankovic ja LeIF pääsi ottelun kahdella täydellä kentällisellä.

Eilisestä Ilves-ottelusta poiketen Tervarit olivat hyvin hereillä heti ottelun alusta alkaen ja ottivat oman päänsä tarkasti. Kotijoukkue ei saanut ensimmäisellä kympillä kuin yhden maalipaikan ja sekin tuli varkain Jussi Nyströmin laukauksen lipuessa tolppaan. Muuten LeiF pyöritteli palloa kaukana ja mitään erityisen vaarallisia paikkoja he eivät saaneet aikaan. Tervarit vuorotteli nopeilla ja pitkillä hyökkäyksillä avausjaksolla ja pallo liikkui rauhallisesti hakien paikkaa. Ratkaisua kokeiltiin pääosin kaukaa, mutta Juho Laine nappasi nämä kiinni. Toisella puolikkaalla Jussi Nyström ja Henri Ojala saivat lisäpaikat avausmaaliin, mutta Juho Keskinen oli etevämpi. Toisessa päässä Dusan Milojevic pysäytti Dritan Stafsulan vapaapotkun maaliviivalta. Ilman maalia ei kuitenkaan päästy tauolle vaan kotijoukkue siirtyi 1-0 johtoon erikoistilanteen, kun puolustus jätti Yasar Elbellerin liian vapaaksi kymmeneen metriin. Tarkka matala laukaus meni maaliin läpäisten liian alhaalle vetäytyneen puolustuksen. Kummallakin joukkueella oli paikkoja tehdä lisämaaleja, mutta sihti oli epätarkka, joten tauolle mentiin Leijona Futsalin 1-0 johdossa.

Toinen puolisko alkoi vieraiden hallinnassa, mutta Jukka Laine nappasi Dritan Stafsulan yrityksen kiinni heti jakson alkuun sekä peitti muutkin paikat ensimmäisillä minuuteilla. Palkintoa ei kuitenkaan tullut vaan kotijoukkue lisäsi johtoaan lähes ensimmäisessä hyökkäyksestä Dusan Milojevicin pelatessa tilanteen loppuun ja laukoessa pilkun kohdilta jatkopallon maaliin. Punamustat eivät tästä lannistuneet vaan loivat tilanteiden päähän, Laine oli tänään päättänyt tehdä kaikkensa voiton eteenpäin ja nappasi Heikki Halmetin ja Iiro Vandellin kavennusyritykset kiinni. Kotijoukkue käytti puolestaan omat paikkansa ja siirtyi 3-0 johtoon reilun puolen tunnin pelin jälkeen, kun paikkoja tuhlaillut Jussi Nyström onnistui viimeinkin Petri Grönholmin syötöstä. Komea ennalta harjoitettu kuvio jätti Nyströmin liian vapaaksi ja hänellä oli helppo työ laittaa pallo maalipuiden väliin. Sama mies onnistui tekemään kauden 21.maalinsa 37.minuutilla Laineen pitkän avauksen jälkeen, kun Miikka Hurme pudotti pallon Nyströmille. Keskinen oli tullut tilanteessa katkaisemaan hyökkäystä jalalla epäonnistuen siinä. Tervarit eivät jääneet ilman maalia sunnuntainakaan, kun Karam Hadhoud teki vieraiden ainokaisen vahvan nousun jälkeen. Loppulukemat 5-1 viimeisteli hattutemppunsa täydentäen Jussi Nyström. Palkintoraati palkitsi tänään Tervareiden parhaana Teemu Pähtilän ja kotijoukkueen paras oli hyvän ottelun maalilla pelannut Juho Laine.

Tappio tarkoitti Tervareiden jäämistä 12 pisteeseen 12 pelatun ottelun jälkeen. Sarjasijoitus on 10. maalisuhteella 39-60. Joukkue nosti tasoaan lauantaista eikä sunnuntaina nähty lauantain tapaan liikaa omia virheitä puolustuspäässä. Täytyy muistaa viikonloppuna olleen vastassa kaksi sarjan kärkijoukkuetta, joten vastus oli kovaa luokkaa, mutta enemmän olisi ollut tarjolla varsinkin sunnuntaina. Oma hyökkäyspelaaminen oli kuitenkin tehotonta sunnuntaina ja vastustajalla Juho Laine pelasi unelmapelin, joten pisteiden saaminen mukaan yhdellä maalilla vierasottelussa on epätodennäköistä hyvistä paikoista huolimatta. Kotijoukkueen rutiinisuoritus riitti tänään kolmeen pisteeseen ja Tervarit matkaa kotiin ilman lisäpisteitä. Positiivisena asiana voitaneen nähdä esimerkiksi Teemu Pähtilän ja Karam Hadhoudin kasvaminen liigatasolle kauden aikana. Kaksikosta Hadhoud on ollut viime aikoina hyvässä maalivireessä. Raskas vieraskiertue tuli viikonlopun myötä Tervareiden osalta päätökseen ja pelit jatkuvat ensi viikon lauantaina kotisallissa, kun vastaan tulee nousukuntoinen Kampuksen Dynamo Juppis Savolaisen ja Kytölän veljesten johdolla. Silloin joukkue tarvitsee kotiyleisön vahvaa tukea napatakseen tärkeät pisteet. Nähdään silloin!

Kommentit