Tervarit urakoi viikonlopun toisen ottelunsa tänään Espoon Opinmäessä Golden Futsal Teamin vieraana. Tervarit pelasi eilen lauantaina Leijona Futsalia vastaan häviten ottelun lukemin ja GFT otti vuoden ensimmäisen kolmen pisteen voittonsa kaataen PP-70:n 8-4. Isännät ovat sarjassa sijalla neljä tasapisteissä Leijona Futsalin kanssa pisteen Sieviä perässä. Espoolaisilla on ottelu vähemmän pelattuna kuin Sievillä, joten voitolla heillä on mahdollisuus parantaa sarjasijoitustaan. Tervarit on sarjan viimeisellä sijalla kuusi pistettä FC Kemiä perässä, mutta oululaisilla on yksi ottelu vähemmän pelattuna kuin kemiläisillä. PJK on pisteen edellä kemiläisiä joten hekin ovat vielä oululaisten saavutettavissa.
Ottelu käynnistyi tasaisissa merkeissä ja kumpikin joukkueista lähti pelaamaan tarkasti. Ensimmäisen maalipaikan loi Tervarit, kun Jani Kokkila oli lähellä maalintekoa kaukolaukauksen osuessa tolppaan. Isäntien paras paikka tuli Panu Autiolle Tervareiden hyökkäyspään menetyksen jälkeen, mutta Juho Keskinen oli tällä kertaa Autiota etevämpi. Ottelun avausmaali nähtiin 13.minuutilla, kun Autio oli unohtunut vapaaksi puolustuksen selustaan. Kokenut Autio teki kauden 15. maalinsa Ari Makowskin esityöstä. Tervarit ei lannistunut tästä vaan vei pelin kotijoukkueen päätyyn. 16.minuutilla Juho Väinälä päätti kokeilla laukomista pienestä kulmasta ja pallo meni Antti Koivumäen kotijoukkueen maaliin.
Ensimmäinen jakso oli tasainen ja tasatulos vastasi kenttätapahtumia. Tervareiden puolustuspeli oli riittävän aktiivista ja yhtenäistä läpi jakson. Maalissa Juho Keskinen otti tarvittavat torjunnat, kun niitä tarvittiin.
Kotijoukkue siirtyi heti toisen jakson alussa 2-1 johtoon, kun Panu Autio rakensi paikan Antti Arvolalle. Maalin jälkeen GFT otti pelin hallintaansa luoden samalla useita laadukkaita maalipaikkoja jakson alkupuolella, mutta Juho Keskinen oli pelipäällä torjuen yritykset. Toisessa päässä Tervareiden paikat siunaantuivat Adrian Rizvanille, mutta verkon perukoille palloa ei näistä paikosta saatu.
Ensimmäisen kymmenenminuutin kotijoukkueen hurjan myllytyksen jälkeen Tervarit sai ottelusta jälleen kiinni saaden käännettyä peliä espoolaisten päähän ja tilanteita alkoi avautua myös punamustille, mutta hyvät maalintekotilanteet antoivat odottaa. Kotijoukkue jaksoi vyöryttämistä ja hyviä paikkoja syntyi Tervareiden maalille, mutta GFT tuhlasi paikkansa. Lopulta pallo saatiin Juho Keskisen taakse 37.minuutila, kun Panu Autio saalisti ottelun kolmannen pisteensä Otto Jukon toimiessa hyökkäyksen päättäjänä. Aikalisän jälkeen Tervarit lähti hakemaan tasoitusta ottamalla Juho Keskisen pois maalista, mutta viidellä pelaaminen ei tuonut kavennusta, joten pisteet jäivät Espooseen 3-1 lukemin.
Tervareiden parhaana pelaajana palkittiin tänään ansaitusti Juho Keskinen. Joukkue oli hyvin mukana ensimmäisen jakson, mutta toisella jaksolla kotijoukkue loi riittävän määrän paikkoja maalintekoa varten joka riitti heille tänään kolmeen pisteeseen. Asennetta ja yritystä joukkueella riitti tänäänkin, mutta valitettavasti ei poikinut palkintoa pisteiden muodossa.
Jatkoa varten nähtiin tänään hyviä asioita, jotka voidaan ottaa mukaan tärkeisiin loppukauden peleihin. Tervarit on kohdannut nyt kahdesti sarjan kärkipään joukkueet ja kahden viikon päästä pelataan todella tärkeät kaksi kotiottelua Urheilutalolla. Lauantaina 09.02.2019 vieraaksi tulee PJK ja sunnuntaina 10.02.2019 viikonlopun pelit päätetään PP-70 vastaan. Tervetuloa kannustamaan oululaisia kamppailussa tärkeistä pisteistä.
Kommentit