Sunnuntai valkeni Oulussa pienen lumisateen saattelemana ja Tervareiden matka koetti kohti Jyväskylää. Viikon aikana hiotut kuviot oli tarkoituksena laittaa todelliseen testiin, kun vastaan asettui Kampuksen Dynamo. Ottelu oli kummallekin joukkueelle erityisen tärkeä, sillä seuroja erotti sarjataulukossa ennen ottelua vain neljä pistettä. Vieraat olivat huilanneet lauantain, kun kotijoukkue oli matkustanut Somerolla SoVon vieraaksi eilen, josta heille ei jäänyt palkinnoksi pisteitä.
Tervarit joutuivat lähtemään otteluun todella kapealla materiaalilla, sillä vakiokokoonpanosta puuttui tukku pelaajia. Adrian Rizvani oli sivussa pelikieltoisena ja Matias Juntunen huilasi loukkaantuneena. Lisäksi muista syistä puuttuivat Dritan Stafsula, Rony Knape, Janne Putaala, Teemu Pähtilä ja Dash Alireza. Joukkue sai matkaan ainoastaan viisi kenttäpelaajaa ja maaliin Lari Honkasen. Pelin henki oli tämän myötä selvä ja Tervarit tarkoituksena oli panostaa tarkkaan puolustamiseen sekä vastahyökkäyksien että erikoistilanteiden hyödyntämiseen.
Ottelu käynnistyi kotijoukkueen hallinnassa ja he vastasivat pääasiallisesti pallon pyörityksestä. Lari Honkanen otti tarvittavat kopit omalla maalillaan ja Tervarit iskivät ajoittain kovalla prässillä KaDyn päälle. Se johti muutamaan tilanteeseen, mutta niistä punamustat eivät saaneet maalitiliään aikaistua. Jukka Kytölä sen sijaan huudatti parisatapäistä kotiyleisöä vajaan kuuden minuutin kohdalla, kun Arash Muridiyazd laittoi diagonaalisyötön Kytölälle. Maajoukkueen vakiokalustoon kuuluva Kytölä päätti kokeilla kaukaa ja pallo löysi tiensä Tervarimaaliin ihan takatolpan juureen. Sitkeät vieraat eivät tästä kuitenkaan lannistuneet vaan puolustivat omaa aluettaan uhrautuvasti välillä maastakin käsin. Ensimmäisen jakson paras Tervaripaikka avautui nopeasta hyökkäyksestä tänään vahvasti vääntäneelle Aki Vähäsöyringille, joka kokeili omalla laukauksellaan Niila-Ville Laitisen maalin tolppaa. Lähemmäs vieraat eivät päässeet enää avausjaksolla ja samaa voidaan todeta myös kotijoukkueesta. Laukaukset tulivat kaukaa ja heille sattui myös paljon virhesyöttöjä pitkin ottelua.
Toiselle jaksolle lähdettiin 1-0 lukemista ja jakso noudatteli pitkälti samaa kaavaa kuin ensimmäinen. Ottelun tempo pysyi varsin maltillisena ja Tervarit ottivat oman aikansa palautumiseen hidastamalla tarvittavissa kohdissa peliä. Pallonhallinta oli kotijoukkueella, mutta edelleen peli pysyi kaukana Honkasen maalilta. Peli ei ollut kaunista, mutta pelaajat olivat päättäneet roikkua mukana iso Tervarisydän rinnassa. Punaraitapaidat toivoivat varmasti, että lisämaaleja tulisi vieraiden väsymisen myötä. Oululaisten paikat olivat vähissä ensimmäisen kympin aikana ja ne olivat lähinnä yksittäisiä pistoja sekä erikoistilanteista syntyneitä vetoja. Eipä kotijoukkuekaan juhlinut paikoilla. Viimeisellä kympillä kotijoukkue sai aikaan yhden yläriman ja tehotonta pyöritystä. Ajan käydessä vähiin urheat Tervarit lähtivät hakemaan viimeisillä voimanrippeillään tasoitusta nostamalla Lari Honkasen mukaan hyökkäykseen. Tämä johti pitkään pyöritykseen, mutta KaDyn neliö piti Tervarit etäällä maalistaan ja tarina ei saanut satumaista loppua tasoituksen muodossa.
Pisteet jäivät Jyväskylään 1-0 voiton myötä ja joukkueiden ero on sunnuntain jälkeen 7 pistettä. Kotijoukkueen parhaana palkittiin tänään Jukka Kytölä ja vieraiden paras oli Juho Väinälä. Vieraista oli voinut palkita tänään kenet tahansa, sillä esitys oli sen verran sisukas materiaaliltaan tänään ylivoimasta vastustajaa vastaan. Taktisesti järkevä ottelu, mutta tätä kamppailua on enää turha huomenna muistella vaan katseet on käännettävä ensin viikon lauantain derbyyn FC Kemiä vastaan. Joukkueet ovat sarjassa peräkkäin tasapisteissä juuri pudotuspeliviivan paremmalla puolella. Ottelu käynnistyy Oulun Urheilutalolla kello 15. Tervetuloa kannustamaan Tervarit tärkeään voittoon!
Kommentit