Tervarit palaa Urheilutalon parketille noin kuukauden joulutauon jälkeen lauantaina 12.1. kello 15 ja saa vieraakseen kovakuntoisen Sievi Futsalin. Vuosien saatossa rakkaat kilpakumppanit ovat pelanneet monta ikimuistoista kamppailua keskenään sekä runkosarjassa että pudotuspeleissä. Lauantain vieraat ovat viime vuosina menneet voitoissa niukasti oululaisia edelle. Punamustat lähtevät hamuamaan lisäpisteitä kotisalissaan tavoitteenaan ottaa kauden toinen täysi pistepotti täydentämään vielä varsin laihaa pistepussiaan. Kotijoukkue on sarjan viimeisellä sijalla kuudella pisteellä kaksi pistettä edellä olevaa FC Kemiä takana ja neljä pistettä PJK:a perässä. Sarjaa on jäljellä vielä kymmenen kierrosta, joten pisteitä on paljon jaossa sarjan ollessa puolivälissä.
Sievi on sarjassa sijalla kolme. Joukkue on kerännyt 28 pistettä 13 ottelusta ja on ollut viimeiset kuukaudet kovassa vireessä. Keskipohjanmaalaiset ovat sarjan paras kotijoukkue ja he ovat ottaneet kuudesta kotiottelustaan täydet kolmepistettä. Vieraissa Sievi on pelannut seitsemän kertaa ja kolme ensimmäistä ottelua olivat tappiollisia, mutta sen jälkeen vieraskentiltä on tarttunut mukaan vain voittoja. Sieviläiset saapuvat Ouluun kahdeksan ottelun voittoputkessa, joten heidän kohdallaan voidaan puhua sarjan kovakuntoisimmista nipusta.
Vieraiden valmennuksesta vastaava Kimmo Mattila voi olla tyytyväinen joukkueen vireeseen ja miten joukkuetta on rakennettu vielä kauden kuluessa hankkimalla lisävahvistuksia. Ennen joulua Sievi hankkia Kakkosen FC Kiistosta Toni Pylkkäsen ja Matias Träskbäckin ja ennen joulua vahvuuteen liittyi myös Joni Pakola. Lisäksi Jaakko Alasuutari palasi valmennuksen käyttöön jalkapallokauden jälkeen vuodenvaihteen tiimoilla. Nikola Erceg on joukkueen tehokkain 8+11 tehoillaan. Vahvaa tulokaskautta liigassa pelaava Aleksi Kylmälä on toisena 16 pisteellä (11+5) Jarmo Junnon ja Radik Akhmetkhanovin jakaessa kolmossijan 11 pisteellä.
Tervarit on päässyt harjoittelemaan lähes kuukauden ilman sarjaotteluita. Toki tauon aikana on ollut kaksi maajoukkuetapahtumaa, jossa joukkueen valmennus ja U19-nelikko Kohoset, Kaikkonen ja Niemelä ovat olleet mukana. Ennen taukoa Tervarit pelasi kaksi vierasottelua, joissa sekä JoSePa että SoVo ottivat voitot. FC Kemi kävi hakemassa 1-6 vierasvoiton kuumassa paikalliskamppailussa Urheilutalolta joulukuussa, jossa Tervareiden tehottomuus koitui turmioksi. Tehottomuus on ollutkin yksi oululaisten ongelmista, sillä joukkue on jäänyt kahdeksan kertaa kahteen tai vähempään maaliin otteluissa ja maaliverkko onkin heilahtanut vieraiden päässä vain 30 kertaa alkukaudesta. Vertailukohtana Sievin saldona on ollut jäädä ainoastaan kerran kolmessatoista ottelussa alle kolmen tehdyn maalin. Toinen selkeä ongelma on ollut puolustus. Joukkue on pystynyt pitämään vain kerran 12 ottelussa päästetyt maaliin omaan päähän alle neljässä maalissa. Sievi on onnistunut tässä selkeästi paremmin, sillä vastustaja on tehnyt vain kolme kertaa heitä vastaan yli kolme maalia ottelussa.
Tästä huolimatta Juho Keskinen on ollut alkaudesta Tervareiden parhaita pelaajia, mutta hän tarvitsee koko joukkueen vahvemman tuen, jotta oululaiset ottavat lisäpisteitä. Sieviä vastaan pitää pystyä tasapainoiseen suoritukseen koko neljänkymmenen minuutin ajan eikä alkukaudelle tyypillisiä synkkiä hetkiä voi tulla. Joukkueen tulee kasvaa yhdessä ja mennä eteenpäin askel kerrallaan, kun tavoitellaan säilymisen kannalta tärkeitä pisteitä loppukauden otteluissa.
U19-maajoukkueen leirityksessä mukana ollut Taneli Kohonen johtaa 10 pisteellä joukkueen sisäistä pistepörssiä ja Juho Väinälä on koonnut 7 pistettä. Valmennuksella on käytettävissään pitkäaikaispotilaita Niko Isolaa, Paavo Jokista ja Iiro Vandellia lukuunottamatta paras miehistö. Tarkempi kokoonpano julkaistaan tunti ennen ottelua Palloliiton sivuilla.
Lauantain ottelua isännöi SDP:n kansanedustaja Tytti Tuppurainen. Pääsyliput otteluun aikuiselta 10 euroa, opiskelijat ja eläkeläiset 7 euroa ja alle 15 vuotiaat 5 euroa. Alle 7 vuotiaat vapaa pääsy. Ovet aukeavat lauantaina kello 14.15 ja yleisöä palvelee Terwari-kahvion palvelut. Tervetuloa
Kommentit