Uutinen

Ouluhallin palloilusali

PJK liian vahva kotisalissaan

Tervarien vinkkelistä tarkasteltuna joukkueella oli sunnuntain kamppailussa vain yksi vaihtoehto: täydet kolme pistettä olisivat pitäneet punamustat ainakin teoreettisesti vielä mukana noususpekulaatioissa. Pirkkalan PJK oli kuitenkin tyly isäntä ja hautasi oululaisten haaveet 6-2 (3-1) voitollaan.

Ottelun ensimmäiset minuutit kaatoivat jo myrskyisenä sunnuntaina kylmää vettä Tervarien niskaan. PJK siirtyi vain 45 sekunnin pelin jälkeen 1-0 johtoon ottelun hahmon Miikka Mörön (4+0) toimesta. Ajassa 4.46 Mörö osui toistamiseen ja voiton kannalta oululaisten edessä oli melkoinen vuori kiivettävänään.

ToPV:n riveissä alkukaudesta Futsal-Liigaa pelannut Sami Huhtiniemi onnistui tervaridebyytissään ja kavensi lukemat 1-2:een ajassa 8.34. PJK oli kuitenkin vieraitaan tehokkaampi ja siirtyi tauolle 3-1 johdossa.

Tervarit nousi vielä viidellä kenttäpelaajalla 2-4 kavennukseen Ville Niskalan toimesta, mutta PJK niittasi ottelun lopullisen ratkaisun vain yhdeksän sekuntia myöhemmin ja nousi voitollaan vielä asemiin ainakin liigakarsijan paikkaa silmällä pitäen.

Tervarien vastuuvalmentaja Ville Hirvelä oli tyytyväinen joukkueensa taisteluilmeeseen, mutta myönsi isäntien paremmuuden.

-Kaksi nopeaa avausmaalia olivat surkea lähtö otteluumme. Pystyimme kuitenkin jakson edetessä myös pallolliseen peliin ja loimme ihan riittävästi maalintekopaikkoja. Sama ongelma on ollut riesanamme läpi kauden: meidän täytyy tehdä paljon työtä ja luoda monta hyvää paikkaa yhtä maalia varten, Hirvelä tuskaili.

Tervarien paidassa pelasi kauden ensimmäiset minuuttinsa kolme debytanttia. Matti Sivonen joutui kuumeen vuoksi jäämään ottelusta sivuun ja maalissa lupaavia otteita esitteli vasta 16-vuotias Pietari Portimo, joka siirtyi Sami Huhtiniemen tavoin Ouluun Torniosta. Viime kaudella uransa liigatasolla päättänyt ikihonka Heikki Halmet vastasi valmennusjohdon haasteeseen ja paikkailee oululaisten poissaoloja loppukauden mittaisella lainasopimuksella FC Netsistä.

Sunnuntaina punamustien vakiokokoonpanosta sivussa olivat Sivonen, Jani Kokkila, Iiro Vandell, Jere Moilanen ja Santeri Kohonen.

– Vaihtuvuus kokoonpanossamme ottelusta toiseen on liian suuri. Kentät elävät jatkuvasti ja tottakai se heijastuu kentällä epätasaisina otteina kummassakin päässä. PJK teki tänään pari oppikirjamaalia erikoistilanteista, joista meillä löytyi videot ja ne oli tiedostettu, mutta niin vain pallo löytyi verkostamme, Hirvelä kertoi.

Tappion myötä Tervarit putosi Ykkösen sarjataulukossa sijalle viisi. Ensi lauantaina Oulussa on luvassa vauhdikasta futsal-viihdettä, kun vieraaksi saapuu liiganoususta Zenithin kanssa kovaa kisaa käyvä FC Kiisto Vaasasta. Ottelu alkaa poikkeuksellisesti Oulun urheilutalolla jo kello 12.00.

Kommentit