Perinteinen tapaninpäivän hyväntekeväisyysottelu pelataan jo 27.kerran parin vuoden koronatauon jälkeen Heinäpään jalkapallohallissa. Jouluna 1994 ensimmäisen kerran järjestetty vuosittainen jalkapallotapahtuma kerää yhteen Oulun seudulta maailmalle ponnistaneet pelurit muistelemaan menneitä ja luomaan uusia tarinoita.
Vuoden 2022 hyväntekeväisyysteemaa ei ole kovin vaikea arvata. Ouluun on muuttanut runsaasti kuluneen vuoden aikana pakolaisperheitä Ukrainasta. Ottelun pääsylipputulot lahjoitetaan ohjatusti vähävaraisille pakolaisperheille. Tapahtumaan osallistuvat pelurit sekä kaikki katsojat voivat tuoda hyväkuntoisia urheiluvarusteita (nappulakengät, sisäpelikengät, luistimet jne.) lahjoitettavaksi Oulussa asuville perheille.
Tapahtuman järjestävä seura Tervarit ry on koonnut tämän joulun joukkueensa 35 vuotta täyttäneiden ikämiesten runkoon. Joukkuetta johtaa komean kansainvälisen uransa tähän syksyyn päättänyt Rafinha, joka saa tukea kentällä mm. Janne Hietaselta, Dritan Stafsulalta, Adrian Rizvanilta sekä Ari Makowskilta.
Oulu Teamin riveissä taitojaan esittelevät mm. FC Hakaan Ilveksestä siirtynyt Tuure Siira, Joni Mäkelä (KTP), Ville Tikkanen (SJK), poikien maajoukkuepelaaja Julius Körkkö (JS Hercules) sekä Akseli Kalermo (FK Riteriai).
Ottelun alkuvihellys puhalletaan maanantaina 26.12. kello 14.00 Heinäpään jalkapallohallissa. Kaikki pääsyliput tapahtumaan maksavat 5 euroa. Tervetuloa koko suvun voimin viihtymään tapahtumaan!
Kommentit