Uutinen

Ouluhallin palloilusali

Onnikaan ei mene tasan

Tervarien tuska ei hellitä. Oulun toisessa paikalliskohtaamisessa Tervareille tarjoiltiin tukku maukkaita tekopaikkoja, spekulatiivinen paitsiona hylätty maali sekä ottelun ratkaissut Rotuaarin Pallon 1-0 (Rami Ahonen) voittomaali, johon esityön tarjoili ORPa:n tuore vahvistus Kalle Väisänen useita kymmeniä senttejä pelialueen rajojen ulkopuolelta.

Toki on myönnettävä, että Rotuaarilla oli avausjaksolla muutama selkeä paikka siirtyä johtoon, mutta hyvin torjunut Juha-Matti Savolainen ja Tervarien topparipari Marko Ahonpää-Jussi Fredriksson kykeni peittämään vieraiden vaarallisimmat tilanteet.

Tihkusateessa pelattu taisto ei noussut tasoltaan huikaisevaksi, mutta derbylle tyypillisesti keltainen kortti heilahti kamppailussa kahdeksan kertaa. Jerome Ogbuefin pelikielto näkyi ja tuntui Tervarien avauskokoonpanossa: kumpaankin suuntaan vahvasti pelaava nigerialaisvahvistus olisi ollut mies paikallaan torstaina.

Lisää Kari Väreen kuvia ottelusta täältä.

Tervarien luotsi Tapio Haapaniemi hyväksyi tuloksen.

– Jos me emme noista paikoista saa tehtyä maaliakaan, niin silloin voittaminen on pirun vaikeaa. Pelissämme näkyy ihan selkeästi tappioiden mukanaan tuoma ylimääräinen puristus. Tästäkin avauksesta valtaosalla on jo tukku liiton sarjojen pelejä allaan, mutta teemme itsellemme pelaamisen liian vaikeaksi väärillä ratkaisuilla. Joukkueen täytyisi kyetä pelaamaan paineen alla selkeämpää ja helpompaa futista; nyt sorrumme liian vaikeisiin valintoihin, joka johtaa virheisiin ja antaa vastustajalle avaimet ratkaista tasaiset kamppailut, Haapaniemi tiivisti.

Musertavan 0-1 tappion lisäksi korttitilinsä täyteen keräsivät Teemu Pähtilä sekä Jussi Fredriksson, jotka huilaavat viikon päästä sunnuntaina eli 14.7. Tornion keskuskentällä pelattavan ottelun Tornion Palloa vastaan.

Kommentit