Oulun Tervarit pelaa vuoden 2015 toisen virallisen kamppailunsa lauantaina, kun Oulun urheilutalolle poikkeuksellisesti jo kello 12.00 alkavaan otteluun vastukseksi saapuu Mad Max Valkeakoskelta. Tervarien joulutauko päättyi virallisesti viime sunnuntain cupin pelissä, jolloin vain viidellä kenttäpelaajalla loukkaantumissuman vuoksi pohjoiseen matkannut Pori Futsal kaatui saappaat jalassa loppuluvuin 9-2 (2-2).
Tervarien kokoonpanossa on nähty kuluneen kahdeksan kuukauden aikana merkittäviä muutoksia. Dritan Stafsula ja Juho Keskinen lähtivät hakemaan uralleen uutta nostetta Sievi Futsalin väreissä ja joulukuun aikana riveistä poistuivat polvensa leikkauskuntoon loukannut Riku Säärelä sekä pääkaupunkiseudulle muuttanut kapteeni Ari Makowski.
Valmentaja Jani Paanasen teeseillä nyt on aika uusien vastuunkantajien nousta esiin ja lunastaa paikkansa kotimaisen futsalin huipputasolla. Viime kevään hopeajoukkueen avainpelaajista riveissä ovat vielä Juha-Matti Savolainen, Iiro Vandell, Adrian Rizvani, ikinuori Heikki Halmet, Aki Vähäsöyrinki ja paluun parketeille tehnyt Henri Heikkilä. Nopealla matematiikalla kevään ratkaisupeleihin jaossa on pelipaikkoja yli yhden käden sormien.
Mad Max on tilastojen valossa hyvä haaste lauantaille. Valkeakoskelaisten kausi on pisteiden valossa ollut vaikea, sillä joukkueen plakkarissa on 11 pelatun kierroksen jälkeen ainoastaan viisi pistettä, joten Mad Max saapuu takuuvarmasti kovalla asenteella heti alkuvihellyksestä lähtien, sillä perinteikäs liigaseura käy armotonta kamppailua putoamisviivan tuntumassa.
Tervarien manageri Jussi Törmä tietää ja tuntee Futsal-liigan realiteetit.
– Pääsarjan taso on viimeisen viiden vuoden aikana noussut kohinalla ja yhteenkään peliin ei ole varaa lähteä heikosti valmistautuneena. Onneksi saimme cupissa joulutauon jälkeen yhden pelin alle, joka vei varmasti uutta koostumustamme pelillisesti eteenpäin. Runkosarjan kevään teema tulee olemaan osaltamme uudelleenrakentamisen vaihetta, unohtamatta yksittäisiä pelejä osana kokonaisuutta. Pudotuspelit mittaavat tasomme vuonna 2015, mutta nyt uusilla ratkaisijoille on mahdollisuus kasvaa isoihin saappaisiin, Törmä huomautti.
Tule tukemaan ja kannustamaan nuorekkaalla ilmeellä vuoteen 2015 lähtevää joukkuettamme. Tuodaan yhdessä suuret tunteet takaisin urheilutalolle.
Kommentit