Uutinen

Ouluhallin palloilusali

Lisää jatkosopimuksia – seurayhteistyö jatkuu Tervarit junioreiden kanssa

Tervareiden valmennus sai alkuviikkoon mieluisia uutisia, kun jo viime kaudella Tervareissa pelannut Jere Moilanen jatkaa tulevalla kaudella oululaisten paidassa. Viime kaudet jalkapalloa Kolmosessa Sporting Kristinassa pelannut Moilanen on tuttu pelaaja oululaisyleisölle sekä futsalparketin että jalkapallokenttien puolelta. Futsalissa Moilaselle on kertynyt liigakokemusta Tervareiden paidasta ja jalkapallossa OLS-kasvatti on pelannut usean kauden ajan Ykköstä muun muassa OPS:ssa ja AC Kajaanissa. Viime kaudella taitavana futsalpelaajana tunnettu Moilanen keräsi 13 ottelussa 1+4 tehot.

Tulevallakin kaudella Tervarit tekee seurayhteistyötä Tervarit-j:n kanssa ja yhteistyön kautta tulevalla kaudella joukkueessa jatkaa viime kaudella lupaavia otteita esittänyt Eero Kaisto. Kaisto on toiminut kuluneella kaudella Tervarit-j B-juniorijoukkueen kapteenina SM-sarjassa ollen isossa roolissa, kun joukkue varmisti ensi kaudeksi paikkansa SM-karsintaan viime viikonloppuna. Kaisto on tehnyt jo pitkään määrätietoisesti työtä myös futsalin puolella, joten häneltä voitaneen odottaa eteenpäin menoa toisella aikuisten sarjakaudella. Viime kaudella Eerolle kertyi 17 ottelussa kuusi tehopistettä (3 maalia + 3 syöttöä) ja paljon tärkeää kokemusta jatkoa varten.

Seurayhteistyön kautta tulevalla kaudella joukkueessa pelannee muitakin viime kaudella U19-sarjassa pronssia voittaneita pelaajia. Maalivahtiosastolla Alppu Koskenkari ja kenttäpelaajista Iikka Ruhkala ja Rasmus Knuutila tehnevät ensi kaudelle ensiesiintymisensä Futsalin Ykkösessä Tervareiden paidassa.

Tervarien kausikortit ovat myynnissä 30 euron hintaan sisältäen kauden kaikki 11 kotiottelua. Irtolippujen hinnat ovat 10 euroa ja alennusryhmiltä (eläkeläiset, lapset (alle 16 v) ja opiskelijat) 5 euroa.

Kommentit