Uutinen

Ouluhallin palloilusali

Lauantai on päivistä parhain

Kakkosen pohjoisimmasta lohkosta on pelattuna jo kaksi kierrosta, joten joukkueiden väliset voimasuhteet näkyvät jo taulukossa. Keskiviikkona Tervarit niukasti maalein 0-1 voittanut PS Kemi johtaa lohkoa jo kolmen pisteen kaulalla, ja on näissä asetelmissa matkalla nousukarsintoihin.

Kakkosena väijyvä FC YPA on kärsinyt viime peleissä loukkaantumisista ja pelikielloista, jonka myötä seuran valmentaja, OLS:n paidassa Tervarien kanssa noususta 90-luvun lopussa taistellut, Jari Sarajärvi, on joutunut heittämään itsensä avaukseen parin välikauden jälkeen.

Lauantaina sarjapaikastaan vielä taistelevien Tervarien isäntänä toimii VIFK, joka menetti otteensa kärkeen heinäkuun kolmen pelin tappioputkensa aikana. IFK löi kuitenkin keskiviikkona PK-37:n maalein 4-2 ja palautti itseluottamuksensa.

Tervarien suurin ongelma on ollut vaihtuvuus kokoonpanossa läpi kauden. Tapio Haapaniemen tehtävä joukkueen peräsimessä ei ole ollut kadehdittava, sillä puolustus on kokenut merkittäviä muutoksia pelistä toiseen.

Kun otteluita on pelaamatta vielä yhdeksän, punamustien tilanne on tukala. Oululaisilla on kasassa vasta viisi pistettä ja voittosarake näyttää pyöreää nollaa. Tämän hetkisen arvion mukaan säilyminen vaatii ainakin 24 pistettä, joten lauantai on todellinen vedenjakaja.

Lauantaina varmuudella sivussa ovat nilkkansa loukannut Adrian Rizvani sekä Marko Ahonpää, joten Haapaniemen tehtävänä on rakentaa käytössään olevista palikoista juuri se kokoonpano, joka hakee kauden avausvoiton ja suo mahdollisuuden nousta mukaan taisteluun sarjapaikasta. Lauantaina on vain voitettavaa.

Kommentit