Tervarien tuska ei helpottanut lauantaina, vaikka ennakkoasetelmien piti pedata isännille suotuisat lähtökohdat illan otteluun. Sarjan jumboksi juuttunut liiganousija FC Rauma saapui urheilutalolle kahdeksan tunnin bussimatkan jäykistämin jäsenin, mutta oululaiset eivät kyenneet hyödyntämään etsikkoaikaansa.
Ari Makoski vei toki Tervarit 1-0 johtoon ajassa 14.14, mutta kurinalaisesti puolustanut FC Rauma kesti isäntien vyörytyksen loistavasti torjuneen maalivahtinsa Joni Kuusiston johdolla. Viime vuosina nimenomaan maalinteon hallitsevana vauhtijoukkueena tunnettu Tervarit on tehnyt yllättäen vähiten maaleja (19) koko liigassa, joka nousi suureksi puheenaiheeksi jo ottelun aikana.
Toisella jaksolla kupletin juoni ei juuri muuttunut: vierasjoukkue piti pakettinsa tiiviisti kasassa ja iski menestyksellisesti nopeisiin vastaiskuihin. Hans Kallionpää toi vieraat 1-1 tasoihin ajassa 21.50 ja kesken kotijoukkueen raivokkaan vyörytyksen pelikello pysähyi aikaan 35.49 ottelun voittomaalin merkiksi Aleksi Kanervan lauottua pallon voimalla maalin etuyläkulmaan.
Tervarit haki tasoitusta viidellä kenttäpelaajalla,mutta ei kyennyt ohittamaan Kuusistoa toistamiseen. FC Rauma taisteli kauden avausvoittonsa loppuluvuin 2-1. Tappio oli oululaisille kolmas peräkkäinen.PM-turnauksen aiheuttamien ottelusiirtojen vuoksi Tervarit pelaa seuraavista kuudesta ottelustaan peräti viisi vierasparketeilla, joten joukkueen täytyy löytää pikaisesti lääkkeet krooniseen maalinteko-ongelmaansa.
Tervarien luotsi Jani Paananen ei halunnut antaa mitään selityksiä ottelun jälkeen:
– Jokaisella on nyt korkea aika pysähtyä ja katsoa peiliin. Jos laskee hyvät maalintekopaikat kolmesta edellisestä ottelustamme, niin neljä tehtyä maalia 120 minuutin tehokkaalla peliajalla on selittelemättä todella heikko suoritus. Seuraava ottelu pelataan jo ensi lauantaina Valkeakoskella Mad Maxia vastaan, ja silloin parketilla täytyy näkyä aivan toisenlainen ilme ja tahtotaso. Mikäli mielimme pitää runkosarjan tavoitteestamme kiinni, tuota peliä ei saa missään nimessä hävitä, Paananen jyrähti.
Tervareilla on edessään työntäyteinen viikonloppu,sillä joukkue astelee kotisaliinsa jo sunnuntai-iltana kello 19.00, jollon pelataan Futsal-cupin kamppailu Kakkosen AS Moonia (Raahe) vastaan.
Kommentit