Tervarit aloitti Kakkosen kauden ensimmäisen kotiottelunsa sekavasti. Toisaalta joukkueella ei ollut mitään hätää, mutta pallo ei pysynyt kontrollissa, vaan harhasyötöt vaivasivat joukkueen peliä. Maalivahtina jälleen aloittanut Savolainen joutui venymään muutamiin torjuntoihin, mutta myös päästämään 16 minuutin kohdalla maalin.
Tilanne lähti jälleen kotijoukkueen harhasyötöstä, jonka GBK:n pelaaja katkoi keskialueella ja pelasi nopeasti selustaan. Kahden hyökkääjän juostessa kohti läpisyöttöä jäi Tervareiden puolustuslinja käsi pystyssä odottamaan liputusta, mutta kokkolalaisten huippuhankinta David Carlsson käytti tämän tehokkaasti hyväkseen viimeistellen varmasti etunurkkaan. 0-1.
Tämän jälkeen Tervarit olivat vaikeuksissa vielä hetken aikaa, mutta tauon lähestyessä peli parani jatkuvasti. Tervarit rupesivat kovasta vastatuulesta huolimatta pitää palloa ja hyökätä järjestelmällisesti. Tämä toimikin paremmin kuin aiempi vastahyökkäystaktiikka, joka oli kaatunut hyökkäyksiin lähdön hitauteen. Kovin vaarallisia maalipaikkoja joukkue ei kuitenkaan saanut aikaiseksi, mutta eipä saanut vierasjoukkuekaan.
Toisen puoliajan alkaessa Tervarit pelasivat loistavaa jalkapalloa ja pitivät palloa entistä enemmän. Varsinkin Festus ja Ogbuefi pelasivat varman näköistä peliä keskikentällä. GBK pyrki vain jäädyttämään peliä ja heidän pelinrakentelunsa näytti perustuvan ainoastaan pitkiin palloihin ja vastahyökkäyksiin.
Miikka Paldan pahanteon yrityksessä. Lisää Maestro Väreen kuvia ottelusta täältä.
Tätä jatkui melkein 70. peliminuutille asti, kunnes sinipaitaisen vierasjoukkueen valmentaja huutaa pelaajansa hereille. Tämän jälkeen ottelu tasoittuu jälleen, vaikka Tervarit pitävätkin enemmän palloa. Ja niinhän siinä lopulta kävi, että Tervarit pitivät palloa ja rakensivat puolittaisia paikkoja, kunnes GBK hyökkää vastaan ja iskee komealla volleylla Lawrence Smithin toimesta pallon Tervari-maaliin.
Lopussa Tervarit yrittivät vielä hyökätä kaikin voimin, mutta väsymys alkoi näkyä. Lisäajalla nähtiin kuitenkin joukkueen paras paikka, kun kulman jälkeen pallo jäi pyörimään vierasjoukkueen rangaistusalueelle ja Paldan pääsi vitosen rajalta kokeilemaan maalintekoa. Tällä kertaa tuloksena oli vain uusi kulma. Ottelu päättyi siis 0-2.
Erityismaininta tästä ottelusta tulee Ääriliikkeelle, joka piti katetussa katsomossa hyvää ääntä. Tämän lisäksi kotijoukkueen pallollisen pelin kehittyminen läpi ottelun oli viihdyttävää katsottavaa. Seuraavan ottelun kehityskohteen täytyy ehdottomasti olla maalinteko, sillä joukkue ei ole tehnyt tällä kaudella vielä yhtään maalia virallisissa otteluissa. Keskiviikkona 8.5. kello 18.30 Castrénin urheilupuistossa pelattava KPV-ottelu on ottelu, jossa Tervarien hyökkääjien täytyy käyttää paikat hyväkseen. Tervetuloa seuraamaan, kuinka pelaajat onnistuvat!
Tervarit GBK:ta vastaan:
1 Juha-Matti Savolainen
6 Joni Kauppila
10 Adrian Rizvani (46. Olli Vilppola)
3 Jussi Fredriksson (keltainen)
15 Roope Blomberg
11 Teemu Pähtilä
24 Jerome Ogbuefi (keltainen)
13 Toni Kuusirati (74. Harri Lehtiniemi)
17 Miikka Paldan
9 Ari Makowski
7 Henri Pulkkinen (46. Chijioke Festus)
Kommentit