Uutinen

Ouluhallin palloilusali

Kauden ensimmäinen paikalliskamppailu lauantaina

Tänään lauantaina pelataan Sievissä Pohjois-Pohjanmaan futsalherruudesta, kun viime kauden Suomen mestari Sievi FS kohtaa Tervarit kello 16. Ottelussa tulee riittämään takuuvarmasti tunnelmaa ja pelaajille paikalliskamppailut ovat aina erityinen paikka. Ensimmäisen kerran joukkueet kohtasivat liigassa kaudella 2008-2009, jolloin Tervarit olivat selkeästi parempi kummassakin ottelussa. Puntit ovat tasoittuneet vuosien saatossa ja seurat ovat pelanneet vastakkain runkosarjassa ja pudotuspeleissä yhteensä 24 kertaa. Kummallakin on otteluista 12 voittoa, joten voidaan puhua todella tasaisesta otteluparista.

Vuosien saatossa sieviläiset ovat hinanneet itsensä Suomen futsalhuipulle määrätietoisella työllä ja ovat kahtena viime vuonna voittaneet kultaa finaalien päätteeksi. Kuluva kausi on käynnistynyt hyvin ja he ovat viiden ottelun jälkeen sarjakärjessä vielä ilman tappioita 13 pisteellä. Viime viikonloppuna Sievi haki kaksi vierasvoittoa Pirkanmaalta voittomaalikilpailujen jälkeen Ilves FS:sta ja Leijona Futsalista. Kotonaan sieviläiset ovat pelanneet kaksi ottelua kuluvalla kaudella ja voittaneet ne kummatkin maalierolla 16-3. Pieni kenttä on ollut vuosia keltapaitojen yksi etu yhdistettynä kovasti kannustavaan kotiyleisöön.

Kesän aikana Sievi Futsal eriytti futsalin oman yhdistyksen alle. Valmentajaksi nimitettiin oululaisille tuttu Jani Paananen, joka valmensi viime kaudella Mad Maxia. Uusina pelaajina Sievissä nähdään Tervareista siirtynyt Juho Väinälä. Joukkueessa jatkavat lähes kaikki runkopelaajat viime kaudesta, kuten Jaakko ja Juho Alasuutari, Henri Heikkilä, Rami Tirkkonen, Nikola Erceg ja Joni Pakola. Sieviläisten farmiseurana toimii tällä kaudella AS Moon Raahesta. Alkukaudesta sieviläisten tehokkain on ollut maalipyssy Rami Tirkkonen 9+3 tehoillaan, Nikola Ercegin säestäessä häntä 8 pisteellään. Poissa kotijoukkueen kokoonpanosta on varmuudella Radik Akhmetkhanov ja Jarmo Junnon osalta pelikunto on vielä arvoitus.

Vaihtelevasti kauden aloittanut Tervarit lähtee hakemaan Sievistä kolmea pistettä. Viime kaudella kumpikin joukkue voitti toisensa vieraskentällä, mutta ne ovat tällä hetkellä historiaa. Viime viikonlopun tuplakotiottelut tuottivat 0 pistettä ja viiden ottelun jälkeen Tervarit on sarjassa sijalla 10. 3 pisteellä, saldona yksi voitto ja neljä tappiota. Sievi-ottelu on kauden toinen vieraspeli punamustille. Tervarit saa lauantaille takaisin kokoonpanoon pelikiellosta vapautuvat Evi Matelin ja Adrian Rizvanin. Alkukaudesta kokoonpano on elänyt poissaolojen jonkin verran ja tärkeää olisikin saada pelejä alle samalla kokoonpanolla ilman isompia muutoksia. Ennakkoasetelmat ovat kuitenkin selvät: Tervarit lähtee haastajana Sieviin.

Joukkueiden kokoonpano julkaistaan tunti ennen ottelua futsal.fi-sivustolla ja iltapäivän tullaan myös lähettämään Futsal-liiga.tv:n kautta ilmaisena nettilähetyksenä. Tervareiden sosiaalisen median tilit Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa seuraavat ottelua mahdollisuuksien mukaan.

Kommentit