Urheiluväki sulattelee jouluna syödyt herkut taas kerran
hyväntekeväisyysottelun merkeissä. Tapaninpäivänä perinteisesti
pelattu ottelu on tälläkin kertaa kalenterissa omalla paikallaan. Ensi
sunnuntaina pelataan Heinäpään jalkapallohallissa klo 13:00 alkaen.
Järjestelyvastuussa oleva Tervarit ry heittää tuleen pääosin Futsal-
liigassa pelaavan joukkueensa, jossa on mukana runsaasti jalkapallo-
osaamistakin. Tervarien kokoonpanoa on vahvistettu ainakin Antti Pehkosella.
Tervarien vastustaja on Oulu Team, joka on rakentunut pääosin AC Oulun liigamiehistön ympärille. Valovoimaisimpia tähtiä Oulu Teamissa ovat mm. Mika Nurmela, Janne Hietanen, Jarkko Hurme, Jani Kauppila ja Toni Kolehmainen sekä poikien maajoukkuetasolla jo esiintyneet Joni Mäkelä, Juhani Pennanen ja Palloliiton vuoden poikapelaajan tunnustuksen saanut Matias Ojala.
Ulkopuolisina, mutta oululaislähtöisinä tai -leimaisina vahvistuksina esiintyvät Sami Hyvärinen (PS Kemi) ja Titi Essomba. Oulu Teamissa pelaa myös muutamia muita oululaisseuroja edustavia pelaajia. Oulu Teamia valmentaa AC Oulun kakkosvalmentajaksi pestattu Rauno Ojanen.
Hyväntekeväisyysottelu on järjestetty katkeamatta loppuvuodesta 1994 lähtien. Tämän kertainen ottelu on järjestyksessään 17:s. Ajankohta on vaihdellut joulun ja uuden vuoden välillä sekä lajina ollut välillä futsal, mutta muuten perinne on ollut katkeamaton.
Hyväntekeväisyyskohteena ovat Oulun kaupungin koulut, joille saaduilla lipputuloilla hankitaan urheiluvälineitä.
Lopulliset kokoonpanot ilmestyvät Tervarien kotisivuille vielä tämän viikon aikana.
Kommentit