Uutinen

Ouluhallin palloilusali

Ilves passitti Tervarit pronssiotteluun

Edes hyvä taistelu ei riittänyt sunnuntaina tasoittamaan ottelusarjaa ja viemään ratkaisua keskiviikoksi Tampereelle. Maalittoman avausjakson jälkeen verkko soi kummassakin päädyssä, mutta Ilves veti jälleen pidemmän korren voittaen ottelun maalein 5-3 (0-0) ja jatkaa puolustavana mestarina kauden 2010-2011 finaaliotteluihin.

Tervarit oli koonnut rivinsä lauantain tappion jälkeen ja tuli taistelevalla ilmeellä kotisaliinsa urheilutalolle. Ilveksen puolustus oli kuitenkin jälleen rautaa ja sai pidetyksi isännät maalintekosektorin ulkopuolella. Tervarien paras pyöritys nähtiin vasta avausjakson viimeisen puolen minuutin aikana, jolloin pallo saatiin pelatuksi kuuden metrin sisään useita kertoja, mutta onnella ja taidolla vieraat kykenivät blokkaamaan laukaukset vaarattomiksi.

Kamppailun avausmaali nähtii ajassa 25.22. Kokenut Markus Sairiala sai Jaakko Laitiselta syötön Tervaripuolustuksen keskelle ja ei jäätynyt tekopaikassa, vaan tuikkasi pallon nopealla käännöllä ohi Juho Keskisen. Kotijoukkue ei lannistunut, vaan nousi runsaat kaksi minuuttia myöhemmin Ari Makowskin pomppupallolla tasoihin.

Adrian Rizvani huudatti oululaisyleisöä 31.minuutilla väläyttämällä aiemmilla kausillaan lähes tavaramerkiksi tehnyttä kääntölaukaustaan. Keskinen heitti pitkän avauksen syvälle vihulaisen kenttäpuoliskoa. Adi kääntyi vaikeassa asennossa ja ohitti laukauksellaan yllätetyn Tuomas Kallioisen vieden Tervarit ottelusarjassa ensimmäisen kerran johtoasemaan.

Ilves otti aikalisän ajassa 36.05 ja lähti hakemaan tasoitusta viidennellä kenttäpelaajalla. Kotijoukkueen puolusti kesti vain 16 sekuntia myllytystä: Juha-Pekka Torvinen toi tupsukorvat tasoihin 2-2 Antti Teittisen esityöstä.

Ottelun käytännössä ratkaissut Ilveksen kolmas maali säilyy Jarno Auvisen painajaisissa pitkään. Heikki Halmet ja Auvinen kierrättivät palloa alakerrassa, mutta Auvisen poikkikentän syöttö jäi vaisuksi, Torvinen kiitti, karkasi läpiajoon ja sijoitti pallon oululaisten verkkoon ajassa 38.05. Ottelun loppuhetket eivät tarjonneet huikeaa takaa-ajoa, Tervarien aikalisän jälkeen tupsukorvat uittivat pallon tyhjään verkkoon kahdesti johtaen peliä peräti 5-2 pelikellon näyttäessä aikaa 38.18. Auvinen laukoi kamppailun päätöslukemiksi 3-5 vierailijoille ja näin oululaisten tie vie jälleen pronssiotteluun.

Tervarien manageri Jussi Törmä tunnusti rehdisti vierailijoiden paremmuuden.

– Kykenimme nousemaan surkean lauantain jälkeen vielä taisteluun finaalipaikasta, mutta Ilves oli totutun kurinalainen ja osoitti jälleen vaarallisuutensa erikoistilanteissa. Dritan Stafsulan poissaolo näkyi hyökkäyspelissämme ja materiaalimme ei kuitenkaan kestä Stafsulan tasoisen pelimiehen menettämistä. Ilveksen materiaali on leveämpi ja joukkueesta löytyy tulivoimaa laajalta rintamalta. Viides ottelu yhdeksän päivän sisällä näkyi kentällä väsymyksenä: vieraiden kolmannen maalin jälkeen meiltä katosi jalat ja ajatus, Törmä summasi.

GFT kykeni rutistamaan sunnuntaina pakkovoiton Jyväskylässä ja saa keskiviikkona kotiedun kolmanteen ja ratkaisevaan välieräpeliin KaDy:a vastaan. Mikäli espoolaiset hoitavat itselleen finaalipaikan, Oulussa pelataan ensi viikonloppuna pronssisista mitaleista.

Tervarit – Ilves FS 3-5 (0-0)

25.22 Markus Sairiala (Jaakko Laitinen) 0-1, 27.56 Ari Makowski (Oskari Tervo) 1-1, 30.33 Adrian Rizvani (Juho Keskinen) 2-1, 36.21 Juha-Pekka Torvinen (Antti Teittinen) 2-2, 38.05 Torvinen 2-3, 38.10 Jani Nyblom 2-4, 38.18 Laitinen 2-5, 39.06 Jarno Auvinen (Iiro Vandell) 3-5.

Yleisöä: 142.

Parhaat pelaajat

Koti: Oskari Tervo.
Vieras: Jaakko Laitinen.

Kulta: Juha-Pekka Torvinen, Ilves FS.

Hopea: Jaakko Laitinen, Ilves FS.

Pronssi: Oskari Tervo, Tervarit.

Kuvia ottelusta täältä © Sofia Husso
Ottelun live streamin tallennetta selostuksen kera voi katsella täältä.

Kommentit