Lauantaina satoi lunta ja Tervarit pelasi harjoitusottelun Haukiputaan Palloa vastaan. Ottelu päättyi HauPan 3-2 (2-0) voittoon.
Ottelu alkoi tasaväkisenä kamppailuna, mutta pikkuhiljaa selvästi kovissa harjoitusotteluissa rutinoitunut HauPa pääsi peliin paremmin mukaan. HauPa sai oman koneensa käyntiin noin 20 minuutin jälkeen ja pyöritti ensimmäisen puoliajan lopun vahvasti hyökkäyksiä kohti Tervari-maalia. Joukkue loi hyviä maalipaikkoja ja pääsikin ennen taukoa karkaamaan 2-0 johtoon.
Puoliajalla Tervarit kävi tarkasti läpi keskikentän puolustamisen, joka auttoikin toiselle puoliajalle. HauPa pääsi vielä puolivahingossa iskemään 3-0 maalin, mutta tämän jälkeen Tervarit sai pelinsä kuntoon. Kavennus 3-1 tilanteeseen tuli kapteenina toimineen Evi Matelin jalasta, kun hyvän syöttöyhdistelmän pelanneet Teemu Pähtilä ja Borys Filist alustivat maalia. Lopulta maalisyötön läpiajoon antoi Pähtilä vielä taklauksesta kaatuessaankin, ilmeisesti takapuolellaan.
Tervarit sai enenevissä määrin hyökkäyksiä kohti HauPan maalia ja lopulta 3-2 loppulukemat iski Sampo Hyvärinen, kun kulman jälkitilanteesta irtopallo sai vasemman pakin jalasta rutkasti voimaa taakseen ja upposi yläriman kautta etuylänurkkaan. Ottelun viimeisen kymmenen minuuttia Tervarit pelasi alivoimalla, kun ottelun viimeiseksi jääneen maalin iskenyt Sampo sai kaksinkamppailutilanteessa kyynärpäätä leukaperiinsä ja joutui jättämään kentän. Tilalle mennyt Evi Mateli sai seuraavassa tilanteessa nappulakenkää nilkalleen eikä pystynyt enää juoksemaan. Loput ukot olivat jo vaihdon jälkeen suihkun puolella, joten Tervarit jatkoi kymmenen miehen voimalla. Aivan viime hetkillä Borys Filist nousi vasenta laitaa ja syötti pallon keskelle Qais’lle, joka pienen siirron jälkeen laukoi pallon vielä ylärimaan.
Loppulukemat kuitenkin 3-2. Sää luminen ja märkä. HauPalla erinomaiset paikat ensimmäisellä jaksolla, mutta Tervareilla toisella. Kuva kuvastanee sääoloja erinomaisesti.
Kolmosen kausi alkaa pääsiäisen jälkeen 19.4. OPS Akatemiaa vastaan Pateniemen uusitulla tekonurmella. Tukikausikortit (25€) ja huivit (15€) ovat myynnissä. Kaikki tuki on tarpeen, kun tänä vuonna reissataan Puolen Suomen Kolmosta Sodankylään, Kemiin, Rovaniemelle, Tornioon ja Kajaaniin.
Kommentit