Uutinen

Ouluhallin palloilusali

Futsal-kauden 2019-2020 palkinnot jaettu – Jussi Törmälle Pohjoisen alueen Futsalin Respect-palkinto

Suomen Palloliiton alueet palkitsivat eilen futsalkauden 2019-2020 menestyjiä. Pohjoisen alueen Futsalin Respect-palkinnon pokkasi pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstään futsalin eteen Tervareiden manageri Jussi Törmä. Jussi on tehnyt kaksikymmentä vuotta työtä Pohjois-Suomen ja koko Suomen futsalin eteen ja juhlii tänään työn merkeissä Kruunupyyssä, jossa pelattiin aikoinaan kaksikymmentä vuotta sitten Tervareiden futsaljoukkueen kaikkien aikojen ensimmäinen virallinen ottelu.

Tunnustuksen perusteluissa luonnehditaan Törmän muun muassa Jussin isoa roolia Tervareiden toiminnassa:

”Jussi Törmä, futsal ja Tervarit. Oululainen pyhäkolminaisuus, jonka edessä on helppo hiljentyä kunnioituksesta ja kumartaa. Ei ole ollut sellaista sumua tai lumipyryä, jonka sekaan Jussi ei olisi joukkuettaan rohkeasti ja pyyteettömästi johdattanut. Mittaamattomat ovat ne maantiekilometrit, joita Jussi on joukkueensa kanssa vuosikymmenten aikana kulkenut. Ei liene Tervareissa sellaista pestiä tai tehtävää, missä mies ei olisi ollut mukana. Ja useimmiten vielä samaan aikaan ja samalla kertaa. Seuratyön monitoimimies ja kameleontti, jolle jokainen tehtävä on kutsumus. Manageri sanan varsinaisessa merkityksessä. Jussi on seuransa isä, poika ja se henki, joka Tervareissa on ja elää.”

Vuoden Futsal-pelaajana palkittiin Anne Keränen FTK:sta, futsalvalmentajana FC Kemin Markku Kalermo ja Futsalerotuomarina Petri Pahtakari Rovaniemeltä. Henkilöt palkitaan loka-marraskuun aikana omissa pelitapahtumissaan.

Kaikki palkitut löydät Palloliiton sivuilta:

https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/spln-alueilla-palkitaan-futsalkauden-2019-2020-menestyjia

Tervarit onnittelee Jussi Törmää ja muita palkittuja tunnustuksesta.

Kommentit