Seurahistoriansa ensimmäistä Futsal-liigan mestaruutta tavoitteleva Oulun Tervarit lähtee lauantaina käynnistyviin loppuotteluihin haastajan asemassa. Hallitseva Suomen mestari Ilves FS (Tampere) sijoittui runkosarjassa kakkoseksi ja on todistanut kuluneiden vuosien aikana olevansa kotimaan parkettien kestosuosikki.
Joukkueet ovat kohdanneet toisensa kuluneen kauden aikana kolmesti. Ilves vei maalin marginaaleilla runkosarjassa keskinäiset kohtaamiset, mutta Futsal-cupin välierässä Tervarit oli vahvempi vieden pelin maalein 3-2, jolloin sankariksi nousi voittomaalin laukonut Jarmo Junno.
Ilveksen kurinalaisen pelitavan ja kenttäryhmityksen rikkomiseen oululaiset tarvitsevat saman draivin päälle kuin Sieviä vastaan puolivälierissä. Joukkuedynamiikan lisäksi Tampereen tupsukorvilta löytyy henkilökohtaista taitoa ja ratkaisuvoimaa sekä maajoukkueen luottovahtina useita kausia torjunut Tuomas Kallioinen.
– Finaalisarjassa pienet asiat ratkaisevat, joten kaikkiin asioihin on keskityttävä niin kentällä kuin ulkopuolellakin. Tämä aika on futsalpelaajan juhlaa. Näitä pelejä varten jaksaa reenata. Fiilis itsellä on odottava. Vaikka olen jo finaaleitakin kokenut pelaaja, niin odotan innolla finaalisarjan alkua. Nyt ainoana tavoitteenani on voittaa suomenmestaruus, paaluttaa Ilveksen tehomies Tomi Lahtinen seuran otteluennakossa.
Tervarien kopista kuuluu pelkästään hyviä uutisia. Juho Keskinen kävi jo välierissä mukana alkulämmittelyssä ja on tarpeen vaatiessa täydessä pelikunnossa, mikäli huimaa pudotuspelikevättä pelaava Juha-Matti Savolainen ei kykene pelaamaan. Ainoa kysymysmerkki on Oskari Tervon vihoitteleva takareisi.
Lauantain ottelu vihelletään käyntiin lauantaina kello 15.00. Joukkueet pelaavat finaalisarjan toisen osaottelun maanantaina 21.4. kello 15.00 Oulun urheilutalolla. Ennakkomyynti jatkuu lauantaina kello 10 alkaen Urheilukauppa.eu:ssa osoitteessa Pakkahuoneenkatu 9.
Ensimmäinen finaaliottelu esitetään HuuhkajaTV:ssä osoitteessa:
http://huuhkaja.tv/
Kommentit