Champions Leaguein finaali: Saksa, Madrid ja britit ulkomailla – Euroopan Cupin rakkaussuhde

17.10.2026

Historia tullaan kirjoittamaan, kun Real Madrid ja Dortmund kohtaavat Wembleyllä lauantai-iltana, eikä vähiten siksi, että toinen brittiläinen pelaa ulkomailla ja nostaa tämän kuuluisan vanhan pokaalin.

1956 vuodesta lähtien vain seitsemän brittiläistä on edustanut ulkomaisia seuroja Euroopan johtavan seurajoukkuekilpailun finaalissa, ja heistä vain kolme on syntynyt Englannissa.

Jude Bellingham Stourbridgen kaupungista ja Jadon Sancho, Camberwellissa syntynyt, olivat aikoinaan Dortmundin ja Englannin maajoukkueen mukana, mutta lauantai-iltana he tulevat kohtaamaan toisensa osana historiaa kaaren alla.

Sancho’n Dortmundin pelikaveri Jamie Bynoe-Gittens on toinen, joka toivoo kirjoittavansa nimensä perinteisiin tarinoihin.

Readingin kaupungissa syntynyt Englannin alle 21-vuotiaiden laituri tuli vaihdosta sisään sekä Dortmundin puolivälierien voittoon Atléti Madridia vastaan kahdessa ottelussa, isäen yhden maalin ja syöttäen toisen Milanon lohkovaiheen voitossa.

Nämä kolme eivät ehkä ole huomanneet sitä, mutta on oikeudenmukaista sanoa, että britit ovat vuosien saatossa nähneet vaihtelevia onnenhetkiä edustaessaan ulkomaisia seuroja eurooppalaisen jalkapallon suurkilpailussa. Teemmepa muistojen matkan, eikö vain?

BETTING TIPS FOR THIS MATCH

Kevin Keegan – Hamburg – 1980

Keegan teki nimensä nousulla Scunthorpella, mutta hänestä tuli Liverpolin aikana yksi maailman parhaista pelaajista.

Hänen viimeinen esiintymisensä Redsissä nähtiin voittamalla 1977 European Cupin Roomassa, 1–0 voitolla Borussia Mönchengladbachia vastaan.

Hän oli jo tehnyt siirron Hamburgiin ja voittanut Ballon d’Orin kahdella ensimmäisellä Bundesliigan kaudellaan.

Kolmannella Hamburgin kautena he saavuttivat Euroopan Cupin finaalin Madridissa, jossa he kohtasivat Brian Cloughin johtaman Nottingham Forestin, joka voitti 1–0 Santiago Bernabéulla.

Laurie Cunningham – Real Madrid – 1981

Archwayn poika raivasi uskomattoman jalkapallouran 1970- ja 1980-luvulla.

Kuskaileva vasemman laidan taituri nousi Leyton Orientista ja sai vuonna 1977 siirron West Bromwich Albionsiin, joka myi hänet kahden vuoden jälkeen Real Madridiin. Cunninghamista tuli brittiläisten ensimmäinen pelaaja, joka allekirjoitti sopimuksen seuran kanssa, tuolloin seuran ennätyssummalla 950 000 puntaa.

Hän teki debyytissään kaksi maalia ja voitti tuplan ensi kaudellaan, mutta hänet vedettiin takaisin pitkän loukkaantumisen jälkeen pelaamaan Euroopan Cupin finaalissa Pariisissa Liverpoolia vastaan vuonna 1981, ja ottelu jäi mieleen epäonnisena, kun Reds voitti 1–0.

Cunningham pelasi myöhemmin Marseillella ja Rayo Vallecanossa Real Madridin jälkeen, ja hänellä oli lyhyt mutta menestyksekäs pesti Wimbledonissa, jossa voitto Liverpoolista ja FA Cupin voittaminen vuonna 1988 tuottivat menestystä, mutta Vallecanon piirissä palattuaan hän kuoli auto-onnettomuudessa Madridissa seuraavana vuonna vain 33-vuotiaana.

 

Steve Archibald – Barcelona – 1986

Skotlantilainen hyökkääjä myytiin Tottenhamista katalaanijättiläisiin vuonna 1984, ja hän kuului Terry Venablesin miehistöön, joka eteni 1986 Euroopan Cupin finaaliin Romanian Steaua Bukarestia vastaan Sevillassa.

Se oli ilta, ja oikeastaan finaali unohtaa, kun peli päättyi 0–0 peliajan jälkeen ja jatkoajalla, ja romanialaiset veivät voiton rangaistuspotkukilpailussa 2–0.

Archibald tuli sisään jatkoajalla ja sai katsoa, kun kaikki neljä Barcan rangaistuspotkua torjui Steauan maalivahti Helmuth Duckadam.

Chris Waddle – Marseille – 1991

Toinen entinen tähti, jonka Spurs myi mantereelle saadakseen tarvitsemaansa rahaa.

Waddle siirtyi vuonna 1989 Ligue 1:iin brittien ennätyssummalla 4,5 miljoonaa puntia ja hurmasi fanit taidoillaan laidalla, ollen yksi harvoista vasemman jalan pelaajista, jotka toimivat oikealla laidalla.

Hän oli suuressa osassa L’OM’n etenemistä 1991 Euroopan Cupin finaaliin Bariin, Italiaan, mutta ei pystynyt auttamaan joukkuettaan välttämään toista maalittomuutta finaalissa 90 minuutin ja lisäajan jälkeen.

Toisin kuin vuoden 1990 maailmanmestaruuskisojen semifinaalissa Italian maaperällä, hän ei ottanut rangaistuspotkua, mutta hänen joukkueensa hävisi rangaistuspotkukilpailussa 5–3.

Paul Lambert – Dortmund – 1997

Paul Lambert pelasi melkein 600 ottelua 20-vuotisen pelaajauransa aikana – kaikki paitsi 44 ottelua tulivat Skotlannissa.

Nämä 44 ottelua tulivat Borussia Dortmundin kirkkaan paidassa, jonka hän liittyi Bosman-siirrolle Motherwellin sopimuksen päätyttyä, ollessaan vaikuttanut esinäytöksessä kauden valmisteluissa.

Man Unitedia vastaan semifinaalin ratkaiseminen jälkeen Lambert nousi ottelun mieheksi finaalissa Juventusta vastaan Münchenissä, pitäen Zinedine Zidane’n viileänä keskikentällä ja syöttäen avausmaalin Karl-Heinz Riedlelle, kun Dortmund voitti 3–1.

Lambertista tuli ensimmäinen britti, joka voitti turnauksen ulkomaisella joukkueella ja ensimmäinen, joka voitti uudelleen nimeensämärättyä Champions Leaguea.

 

Owen Hargreaves – Bayern München – 2001

Siihen saattaa liittyä pieni asteriski. Kanadassa syntynyt keskikenttäpelaaja, jolla on englantilainen isä, oli vain 20-vuotias, kun hän auttoi Müncheniä voittoon Valenciaa vastaan rangaistuspotkukilpailussa San Sirolla vuonna 2001.

Hän ei ollut vielä saanut Englannin maajoukkuerästiä, mutta hänen 120 minuutin esityksensä vahvisti paikkansa Sven-Göran Erikssonin suunnitelmissa.

Hargreaves pelasi ja teki maalin rangaistuspotkukilpailussa, kun hän voitti toisen mestaruutensa auttaen Manchester Unitedin voittamaan Chelsean Moskovassa vuonna 2008.

Steve McManaman – Real Madrid – 2000 ja 2002

Ensimmäinen brittiläinen Galactico, McManaman allekirjoitti Real Madridiin viiden vuoden sopimuksen Liverpoolin kanssa päätyttyä.

Hassu laituri loisti, kun Madrid voitti Valencian 3–0 Pariisissa vuonna 2000 ja hän iski toisen maalin sekä tuli ensimmäiseksi – ja toistaiseksi ainoaksi – Englannissa syntyneeksi pelaajaksi voittamaan mantereen cupin ei-UK-joukkueen puolesta.

Hän lisäsi toisen mestaruutensa kahden vuoden kuluttua, kun Madrid tuli vaihtopenkiltä ja kukisti Bayer Leverkusenin 2–1 Hampden Parkissa Glasgow’ssa.

Gareth Bale – Real Madrid – 2014, 2016, 2017, 2018, 2022

Kukaan pelaaja ei ole voittanut kuutta Euroopan Cupia, mutta Gareth Bale keräsi viisi upeaa mestaruutta Real Madridin kahdeksan vuoden ajan – ennätys, jonka varmasti Jude Bellingham huomaa.

Ensimmäisessä finaalissaan, kun Sergio Ramos tasoitti pelin lisäajalla kaupungin vastustajaan Atléticoa vastaan Lissabonissa vuonna 2014, Bale vei Realin johtoon jatkoajalla ja johti joukkueen kohti 4–1-voittoa.

Kaksi vuotta myöhemmin kaksi joukkuetta kohtasivat Milanossa, ja tällä kertaa ratkaisu tuli rangaistuspotkukilpailussa 1–1-tasatilanteen jälkeen, Balein muuntaessa rangaistuspotkun Realin voittoon 5–3.

Seuraavana kautena nuori walesilainen nousi penkiltä niin kuin Real puolusti titteliään 4–1-voitolla Juventuksesta kotiinsa Cardiffissa, ja teki saman tempun Kiovassa vuonna 2018, kun Real kohtasi Liverpoolin.

Madrid oli jarruttaa Sadio Manén maalin kuusi minuuttia ennen hänen sisääntuloaan, mutta Bale sai vain kahden minuutin ajan tehdäkseen yhden eurooppalaisen Cupin historian mieleenpainuvimmista maaleista sukelluksellaan Marcelo’n keskityksestä, jossa hän laukoi akrobaattisen overhead-kickin ja siirsi Realin johtoon ennen loppua pitkällä, kierteisellä kaukolaukauksellaan, joka hämäsi Loruis Kariusin.

Bale istui vaihtopenkillä, kun Madrid jälleen voitti Liverpoolin voittaen vuoden 2022 finaalin 1–0 Pariisissa, vaikka hänelle kertyi silti viides mitali.

Onko tämä varmasti rikkomaton ennätys? Eikö niin, Jude?

contact@tervarit.fi

Olen oululainen urheilutoimittaja ja intohimoinen jalkapallon seuraaja. Tervareissa kirjoitan suomalaisen ja kansainvälisen jalkapallon ajankohtaisista uutisista, pelaajista ja otteluiden kiinnostavimmista käänteistä. Haluan tuoda lukijoille tarinoita, jotka tekevät jalkapallosta paljon enemmän kuin pelkän pelin.